Kirjankansi sen kertoo: kun olet lukenut tämän kirjan ja sisäistänyt sen filosofian ja sanoman, olet supermies, joka selviää pään sisäisten voimien avulla mistä tahansa tilanteesta kirkkain otsin. Kirjan on tavoitteellista oman itsen ja henkisen jaksamisen joogajumppa-kirja. Sisältö soveltuu sekä työhyvinvoinnin kuin yleisesti mielen hyvinvoinnin tutkimiseen ja omienvoimavarojen kehittämisen sekä tunnistamisen tukemiseksi. Kirjan sisältö avautuu varmasti niin ratkaisu- ja voimavaralähtöisten menetelmien ammattilaiselle kuin asiaan vihkiytymättömällekin, Kirja on yhtä aikaa tiivis ja laaja, ja täynnä lukemaan houkuttavia lähdeviitteitä. Kirja on ahmaissut laajan ja asiantuntevan kirjoittajajoukon myötä teoreettista taustaa kuin selkeitä toimintamalleja hyvinvoinnin vahvistamiseen ja oman jaksamisen edellytysten tunnistamiseen. Sopii kerrankin suomalaiseen mieleen ja kieleen hyvien esimerkkien ja kielikuvien kanssa. Kieli on sujuvaa ja selkeää, ja kirja toimii myös pokkariversiona.
Hyvä kirja toimii kuin koulutus. Sitä voi käydä läpi yksin tai yhdessä muiden kanssa prosessinomaisesti tai keskittyä vaikka yhteen osioon kerrallaan. Kirja mahdollistaa syvemmän sisällön omaksumisen erilaisten harjoitteiden ja kysymysten avulla. Mutta jos haluaa keinoja yksittäiseen asiaan, kuten stressiin ja rentoutumiseen, kirja tarjoaa selkeän sisällön yksittäiseen kysymykseen. Olen lukenut tätä kirjaa muiden kirjojen ohessa, ja silti siihen on helppo palata ja palauttaa mieleen asioita. Tämän kirjan pohjalta voisi rakentaa runkoa työpaikan hyvinvointiohjelmaan sekä valmentajana koota työkalupakkiin vallan käyttökelpoisia välineitä ( esim. akkutehtävä!) yksilövalmennukseen.
Viimeiseksi luettu on luonnollisesti vahvimmin mielessä. Ajattelen silti, että kirjan lopussa käsitellyt tunnesäätely ja tunneäly, arvot ja vuorovaikutuksen rakennuspalikat ovat kirjan keskeistä sisältöä ja edellytykisä jaksamisen tutkimiseen ja voimien käyttöönottoon. Kirja avaa hyvin esimerkiksi negatiivisen sisäisen puheen vaikutusta ja konkreettisia keinoja muuttaa ajatusmallia kohti vapauttavampaa itseensä suhtautumista. emme kuitenkaan ole yksin, vaan olemme vuorovaikutusekssa muiden kanssa. Se, millaiseksi vuorovaikutus muodostuu, vaikuttaa tunteisiimme ja päinvastoin. Ongelmat ovat vaikeuksia, jotka olet kohdannut eivät osa sinua. Joten uuden suhteen ongelmiksi koettuihin asioihin (uudelleenmäärittely) edllyttävät ajatusten ja tunteiden tietoista säätelyä.
Kirjan lempeä ja kannustava kieli on myös esiinnoston arvoinen. Se on kuin istuisi hyvällä luennolla tai valmentajan haastateltavana. Asiaa kirjassa on rutkasti, ja kerralla kukaan ei pysty tätä ahmimaan ja sisäistämään. Luulen, että tämä on minulle niitä kirjoja, joihin palaan useamman kerran.
torstai 15. joulukuuta 2011
lauantai 26. marraskuuta 2011
Valmennustyön sovellus: väitöskirja akateemisten työttömien psyykkisestä valmennuksesta
Ilokseni löysin paikallisen kirjaston valikoimasta psyykkisestä valmennuksesta tehdyn väitöskirjan. Ajattelin, että ratkaisukeskeisen valmennuksen sisällön opiskelun lisäksi olisi mielenkiintoista lukea myös voimavaralähtöisen valmennuksen tutkimuksesta ja käytännön sovelluksesta suomalaisessa kontekstissa.
Tutkija Leena Vikeväinen-Tervonen on tehnyt vuonna 1998 Tampereen yliopiston psykologian laitokselle väitöskirjan "Akateemisten työttömien työnhakijoiden psyykkinen valmennus. Ratkaisukeskeisyys ja muut apuna käytetyt lyhytterapiat (NLP,hypnoosi, PD&SD) psyykkisessä valmennuksessa".
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pystytäänkö lyhytterapiamenetelmiin pohjautuvalla psyykkisellä valmennuksella vaikuttamaan myönteisesti akateemisten työttömien elämäntilanteeseen mm. suhteessa oman elämänhallinnan kokemiseen, vaikuttamaan myönteisesti harrastusaktiivisuuteen ja sosiaaliseen tukeen sekä lisääkö psyykkinen valmennus yleistä fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ( mielialan koheneminen, minäkuvan kokeminen ja kokemus työttömyydestä ja työllistymisestä). Tutkimukseen osallistui 54 akateemista työnhakijaa, joista puolet osallitui valmennukseen ja toinen oli nk. verrokkiryhmä. Henkilöt oli jaettu n. 10 hengen ryhmiin. Jokaisella ryhmällä oli n. 10 tapaamiskertaa. Tutkija on hyödyntänyt laajasti aiheesta jo tehtyä tutkimusta. Jos lukijaa mahdollisesti kiinnostaa tarkemmin tutkimusasetelma, kannattaa tutustua tarkemmin ko. tutkimukseen.
Tutkimushenkilöiden valmennuskerroilla oli käytetty mielenkiintoisia ja varsin käyttökelpoisia menetelmiä. Esimerkiksi NLP:n menetelmä resurssiympyrä on nyt kopioitu talteen omiin menetelmätiedostoihini. Valmennuskerroilla oli käytetty ratkaisukeskeisesta valmennuksesta ja terapiasta tuttuja menetelmiä. Esimerkiksi kotitehtäväksi oli annettu ohjeistus miettiä sellaisia asioita, joiden toivoisi jatkuvan elämässään. Tämän tehtävän tavoitteena oli jatkaa valmennuskertojen välillä tapahtuvaa itsenäistä työskentelyä sekä auttaa valmennukseen osallistuvia kiinnittävän huomiota siihen, mikä jo toimii ja mistä he saavat energiaa. Valmennustilanteissa oli hyödynnetty myös ihmekysymystä tukemaan tavoitetilan asettamista ja myönteisten odotusten sijoittamista tulevaisuuteen. Mielenkiintoista oli myös lukea sosio- ja psykodraamaharjoitusten hyödyntämisestä yhdessä ratkaisukeskeisyyden kanssa, jolla haettiin syvempää tunnetyöskentelytasoa. Mielikuvien vahvistamista tuettiin valmennuskerroilla hyödyntämällä rentoutus- ja NLP-menetelmiä. Edistymisen ja muutoksenarvioinnissa hyödynnettiin ratkaisukeskeisiä kysymyksiä, esimerkiksi ryhmän jäseniä pyydettiin kertomaan mikä on jo paremmin ja tulemaan tietoiseksi sen suhteen miten he olivat kyseisen asian saaneet aikaan, antamaan myönteistä palautetta edistymisestä sekä asettamaan uusia askeleita kohti seuraavaa lähitavoitetta.
Sitten tutkimuksen varsinaisiin tuloksiin.
Psyykkisellä valmennuksella oli selkeästi lyhyt- ja pistkäaikainen myönteinen vaikutus ryhmäläisten oman elämän hallinnan kokemiseen. Oman toiminnan suunnitteleminen ja näiden suunnitelmien totettaminen vahvistuivat. Sen lisäksi ryhmäläiset kertoivat oman suhtautumisensa elämään muuttuneen myönteisemmäksi. Tutkimustulosten valossa voidaan todeta ryhmäläisten hyötyneen valmennuksesta ja heidän päässeen asettamiinsa tavoitteisiin, myös oman elämänsä muuttamisessa.
Valmennus auttoi alkuun eli saavuttavamaan lähitavoitteitaan ja suuntaamaan kohti päätavoitetta eli työllistymistä. Eniten psyykkisestä valmennuksesta hyötyivät tässä tutkimuksessa ne, jotka arvioivat jo lähtötilanteessa omia voimavarojaan ja odotuksiaan myönteisemmin. Myös lähtötilanteen sitoutuneisuus sekä motivaatio vaikuttivat valmennuksen hyödyn kokemiseen.
Tutkimuksessa ilmeni, että myös akateemisten työttömien kohdalla työttömyys vaikuttaa negatiivisesti psyykkiseen hyvinvointiin. Tämä ilmenee mm. heikentyneenä elämänhallinnan tunteena, mielialan laskemisena ja sosiaalisten suhteiden kaventumisena. Myös fyysisen hyvinvointi on tämän tutkimuksen mukaan vahvasti kytköksissä työllistymiseen. Harrastusaktiivisuus korreloi psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Haasteellista tulosten tulinnassa oli kuitenki se, että työttömyys oli usean kohdalla lyhytaikaista ja harrastusaktiivisuus jo korkeaa alunperinkin (verrattuna esim suorittavaa työtä tehneiden työttömien tai opiskelijoiden ryhmissä).
Tutkimuksen tulosten analysioinnissakin todetaan, että suurimmat muutokset ryhmäläisillä tapahtuivat sillä alueella, jossa ryhmäläisillä oli suurimmat muutosodotukset. Ratakaisukeskeisyydessä tavoitteen asettamisella on keskeinen rooli. Joten sellaisten kysymysten asettaminen, jotka suuntaavaat ajattelemaan mitä tavoittelee, miten ja milloin aloittaa toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi, suuntaavat toimintaa ja ajattelua. Ne lisäävät kykyä asettaa asioita tärkeysjärjestykseen, kykyä asettaa oikeita tavoitteita oikeaan aikaan, kykyä tehdä päätöksiä ja lisätä päättäväisyyttä eli pysyä pätöksissään. Tutkimusryhmäläisten tavoitteissa erityisesti päättäväisyys oli keskeisellä sijalla. Tämä puolestaaan edisti ongelmien ratkaisua, oman hyvinvoinnin ylläpitämistä sekä tavoitteiden saavuttamista. Myös oman elämäntilanteen tulkitseminen myönteisemmäksi oli tutkimustulosten valossa yksi keskeinen vaikutus ryhmäläisiin.
Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että psyykkiselllä valmennuksella on ratkaisukeskeisen systeemimallin mukaisesti jonkin asteista myönteistä vaikutusta työttömien elämäntilanteeseen. Valmennus kehittää akateemisten työttömien työnhakijoiden omaa elämänhallintaa ratkaisukeskeisen teorian mukaisesti. Psyykkinen valmennus muuttaa selviytymiskeinoja siten, että ongelmia tarkotaan aktiivisesti ja järkiperäisesti sekä tavoitteellisesti. Tavoitteet pilkkoutuvat pienemmiksi lähitavoitteiksi, jotka on mahdollista saavuttaa.. Työttömyystilanne nähdään sellaiseksi, johon voi vaikuttaa omalla toiminnalla, ja että se on tilapäistä.
Psyykkinen valmennus ei tämän tutkimuksen mukaan auta lisäämään sosiaalisen tuen määrää tai saamaan työpaikkaa. Lisäksi psyykkinen valmennus ei auta yksiselitteisesti lisäämään harrastusaktiivisuutta tai muuttamaan persoonallisuuden piirteitä tai minä kuvaa myönteisemmäksi.
Se, mitä itse jäin tulevana valmentajana pohtimaan asetelmassa oli se, että ratkoivatko ryhmään osallistuneet ihmiset oikeaa ongelmaa. Ymmärrän ihan täysin, että nyky-yhteiskunnassamme työttömyys tulkitaan ongelmaksi, ja että se leimaa ihmisiä ja aiheuttaa ainakin syrjäytymisen riskin. Tavoite (työllistyminen) saattoi olla ulkopuolelta asetettu, ja se taas vaikuttaa työskentelyyn sitoutumiseen ja muutosodotuksiin kysesisellä alueella. jos työllistyminen ei ollutkaan osallistujan ensisijainen ongelma? Esimerkiksi psyykkisen hyvinvoinnin asteikolla mainittiin haitalliseksi tulkitun juomisen vähentyneen. Hienoa! se saattaa olla kyseiselle ihmiselle riittävän hyvä muutoksen kohde, joka saattaa edesauttaa työllistymistä pitkällä aikavälillä. Tutkimusmetodologiset menetelmät saattavat vaikuttaa siihen, että kokemuksen tutkiminen ja yksilöllisten vahvistumisen polkuja on haastavaa tutkia ja tulkita. Tutkija kuitenkin totetaa, että tässä tukimusasetelmassa ja käytettyjen interventioiden osalta asiakkaan oma tulkinta on ainoa luotettava tapa saada tietoa omista kokemuksista ja koetuista hyödyistä. Ryhmäläiset olivat olleet tyytyväisiä valmennuksen sisältöön, jolloin siitä on siis ollut varmasti hyötyä.
Tämä tutkimus on tehty 12 vuotta sitten. Ratkaisukeskeinen valmennus on kehittynyt suomalaisessakin kontekstissa tällä aikajanalla. Sen, minkä huomasin tätä tutkimusta lukiessani, että etsin valmennuksen rakennetta - dialogia ja valmennustilanteissa käytettyjä kysymyksiä. Olisi mielenkiintoista lukea tutkimustuloksia, joissa vertailtaisiin ryhmä- ja yksilötason valmennuksen vaikutuksista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Joka tapauksessa tutkimustulokset rohkaisevat käyttämään valmennuksen välineitä omassa työssä myös jatkossa.
Tutkija Leena Vikeväinen-Tervonen on tehnyt vuonna 1998 Tampereen yliopiston psykologian laitokselle väitöskirjan "Akateemisten työttömien työnhakijoiden psyykkinen valmennus. Ratkaisukeskeisyys ja muut apuna käytetyt lyhytterapiat (NLP,hypnoosi, PD&SD) psyykkisessä valmennuksessa".
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pystytäänkö lyhytterapiamenetelmiin pohjautuvalla psyykkisellä valmennuksella vaikuttamaan myönteisesti akateemisten työttömien elämäntilanteeseen mm. suhteessa oman elämänhallinnan kokemiseen, vaikuttamaan myönteisesti harrastusaktiivisuuteen ja sosiaaliseen tukeen sekä lisääkö psyykkinen valmennus yleistä fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ( mielialan koheneminen, minäkuvan kokeminen ja kokemus työttömyydestä ja työllistymisestä). Tutkimukseen osallistui 54 akateemista työnhakijaa, joista puolet osallitui valmennukseen ja toinen oli nk. verrokkiryhmä. Henkilöt oli jaettu n. 10 hengen ryhmiin. Jokaisella ryhmällä oli n. 10 tapaamiskertaa. Tutkija on hyödyntänyt laajasti aiheesta jo tehtyä tutkimusta. Jos lukijaa mahdollisesti kiinnostaa tarkemmin tutkimusasetelma, kannattaa tutustua tarkemmin ko. tutkimukseen.
Tutkimushenkilöiden valmennuskerroilla oli käytetty mielenkiintoisia ja varsin käyttökelpoisia menetelmiä. Esimerkiksi NLP:n menetelmä resurssiympyrä on nyt kopioitu talteen omiin menetelmätiedostoihini. Valmennuskerroilla oli käytetty ratkaisukeskeisesta valmennuksesta ja terapiasta tuttuja menetelmiä. Esimerkiksi kotitehtäväksi oli annettu ohjeistus miettiä sellaisia asioita, joiden toivoisi jatkuvan elämässään. Tämän tehtävän tavoitteena oli jatkaa valmennuskertojen välillä tapahtuvaa itsenäistä työskentelyä sekä auttaa valmennukseen osallistuvia kiinnittävän huomiota siihen, mikä jo toimii ja mistä he saavat energiaa. Valmennustilanteissa oli hyödynnetty myös ihmekysymystä tukemaan tavoitetilan asettamista ja myönteisten odotusten sijoittamista tulevaisuuteen. Mielenkiintoista oli myös lukea sosio- ja psykodraamaharjoitusten hyödyntämisestä yhdessä ratkaisukeskeisyyden kanssa, jolla haettiin syvempää tunnetyöskentelytasoa. Mielikuvien vahvistamista tuettiin valmennuskerroilla hyödyntämällä rentoutus- ja NLP-menetelmiä. Edistymisen ja muutoksenarvioinnissa hyödynnettiin ratkaisukeskeisiä kysymyksiä, esimerkiksi ryhmän jäseniä pyydettiin kertomaan mikä on jo paremmin ja tulemaan tietoiseksi sen suhteen miten he olivat kyseisen asian saaneet aikaan, antamaan myönteistä palautetta edistymisestä sekä asettamaan uusia askeleita kohti seuraavaa lähitavoitetta.
Sitten tutkimuksen varsinaisiin tuloksiin.
Psyykkisellä valmennuksella oli selkeästi lyhyt- ja pistkäaikainen myönteinen vaikutus ryhmäläisten oman elämän hallinnan kokemiseen. Oman toiminnan suunnitteleminen ja näiden suunnitelmien totettaminen vahvistuivat. Sen lisäksi ryhmäläiset kertoivat oman suhtautumisensa elämään muuttuneen myönteisemmäksi. Tutkimustulosten valossa voidaan todeta ryhmäläisten hyötyneen valmennuksesta ja heidän päässeen asettamiinsa tavoitteisiin, myös oman elämänsä muuttamisessa.
Valmennus auttoi alkuun eli saavuttavamaan lähitavoitteitaan ja suuntaamaan kohti päätavoitetta eli työllistymistä. Eniten psyykkisestä valmennuksesta hyötyivät tässä tutkimuksessa ne, jotka arvioivat jo lähtötilanteessa omia voimavarojaan ja odotuksiaan myönteisemmin. Myös lähtötilanteen sitoutuneisuus sekä motivaatio vaikuttivat valmennuksen hyödyn kokemiseen.
Tutkimuksessa ilmeni, että myös akateemisten työttömien kohdalla työttömyys vaikuttaa negatiivisesti psyykkiseen hyvinvointiin. Tämä ilmenee mm. heikentyneenä elämänhallinnan tunteena, mielialan laskemisena ja sosiaalisten suhteiden kaventumisena. Myös fyysisen hyvinvointi on tämän tutkimuksen mukaan vahvasti kytköksissä työllistymiseen. Harrastusaktiivisuus korreloi psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Haasteellista tulosten tulinnassa oli kuitenki se, että työttömyys oli usean kohdalla lyhytaikaista ja harrastusaktiivisuus jo korkeaa alunperinkin (verrattuna esim suorittavaa työtä tehneiden työttömien tai opiskelijoiden ryhmissä).
Tutkimuksen tulosten analysioinnissakin todetaan, että suurimmat muutokset ryhmäläisillä tapahtuivat sillä alueella, jossa ryhmäläisillä oli suurimmat muutosodotukset. Ratakaisukeskeisyydessä tavoitteen asettamisella on keskeinen rooli. Joten sellaisten kysymysten asettaminen, jotka suuntaavaat ajattelemaan mitä tavoittelee, miten ja milloin aloittaa toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi, suuntaavat toimintaa ja ajattelua. Ne lisäävät kykyä asettaa asioita tärkeysjärjestykseen, kykyä asettaa oikeita tavoitteita oikeaan aikaan, kykyä tehdä päätöksiä ja lisätä päättäväisyyttä eli pysyä pätöksissään. Tutkimusryhmäläisten tavoitteissa erityisesti päättäväisyys oli keskeisellä sijalla. Tämä puolestaaan edisti ongelmien ratkaisua, oman hyvinvoinnin ylläpitämistä sekä tavoitteiden saavuttamista. Myös oman elämäntilanteen tulkitseminen myönteisemmäksi oli tutkimustulosten valossa yksi keskeinen vaikutus ryhmäläisiin.
Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että psyykkiselllä valmennuksella on ratkaisukeskeisen systeemimallin mukaisesti jonkin asteista myönteistä vaikutusta työttömien elämäntilanteeseen. Valmennus kehittää akateemisten työttömien työnhakijoiden omaa elämänhallintaa ratkaisukeskeisen teorian mukaisesti. Psyykkinen valmennus muuttaa selviytymiskeinoja siten, että ongelmia tarkotaan aktiivisesti ja järkiperäisesti sekä tavoitteellisesti. Tavoitteet pilkkoutuvat pienemmiksi lähitavoitteiksi, jotka on mahdollista saavuttaa.. Työttömyystilanne nähdään sellaiseksi, johon voi vaikuttaa omalla toiminnalla, ja että se on tilapäistä.
Psyykkinen valmennus ei tämän tutkimuksen mukaan auta lisäämään sosiaalisen tuen määrää tai saamaan työpaikkaa. Lisäksi psyykkinen valmennus ei auta yksiselitteisesti lisäämään harrastusaktiivisuutta tai muuttamaan persoonallisuuden piirteitä tai minä kuvaa myönteisemmäksi.
Se, mitä itse jäin tulevana valmentajana pohtimaan asetelmassa oli se, että ratkoivatko ryhmään osallistuneet ihmiset oikeaa ongelmaa. Ymmärrän ihan täysin, että nyky-yhteiskunnassamme työttömyys tulkitaan ongelmaksi, ja että se leimaa ihmisiä ja aiheuttaa ainakin syrjäytymisen riskin. Tavoite (työllistyminen) saattoi olla ulkopuolelta asetettu, ja se taas vaikuttaa työskentelyyn sitoutumiseen ja muutosodotuksiin kysesisellä alueella. jos työllistyminen ei ollutkaan osallistujan ensisijainen ongelma? Esimerkiksi psyykkisen hyvinvoinnin asteikolla mainittiin haitalliseksi tulkitun juomisen vähentyneen. Hienoa! se saattaa olla kyseiselle ihmiselle riittävän hyvä muutoksen kohde, joka saattaa edesauttaa työllistymistä pitkällä aikavälillä. Tutkimusmetodologiset menetelmät saattavat vaikuttaa siihen, että kokemuksen tutkiminen ja yksilöllisten vahvistumisen polkuja on haastavaa tutkia ja tulkita. Tutkija kuitenkin totetaa, että tässä tukimusasetelmassa ja käytettyjen interventioiden osalta asiakkaan oma tulkinta on ainoa luotettava tapa saada tietoa omista kokemuksista ja koetuista hyödyistä. Ryhmäläiset olivat olleet tyytyväisiä valmennuksen sisältöön, jolloin siitä on siis ollut varmasti hyötyä.
Tämä tutkimus on tehty 12 vuotta sitten. Ratkaisukeskeinen valmennus on kehittynyt suomalaisessakin kontekstissa tällä aikajanalla. Sen, minkä huomasin tätä tutkimusta lukiessani, että etsin valmennuksen rakennetta - dialogia ja valmennustilanteissa käytettyjä kysymyksiä. Olisi mielenkiintoista lukea tutkimustuloksia, joissa vertailtaisiin ryhmä- ja yksilötason valmennuksen vaikutuksista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Joka tapauksessa tutkimustulokset rohkaisevat käyttämään valmennuksen välineitä omassa työssä myös jatkossa.
lauantai 19. marraskuuta 2011
Steven de Shazer: Ratkaisevat erot
Kirjan sisältö liittyy perheterapian tekemiseen ratkaisukeskeisellä työotteella. Tartuin kirjaan kirjoittajan vuoksi, olin utelias kuulemaan mitä alan arvostettu tekijä ja kehittäjä ajattelee omin sanoin (suomeksi toki käännettynä).
De Shazer kuvailee lukijalle filosofisia, välillä ponnisteluja ymmärryksen syntymiseksi vaativia tarinoita ja linkkejä mm. systeemiteorian, strukturalismin ja konstruktivismin teoreettisesta viitekehysten välille. Melkein jätin leikin sikseen tuskastuneena monimutkaiseen ilmaisuun, mutta jatkoin sitkeästi lukemista. Ja se kannatti. Teos on erinomainen ajatusten herättäjä siihen, miten herkkänä terapeutin / valmentajan on oltava kuulemaan asiakkaan puhetta ja tarttumaan siihen, mikä vie asioita eteenpäin asiakkaan tavoittelemaan elämään. Kirja ei ole kysymyspatteristokokoelma, vaan tuo kokonaisemapaa kuvaa siihen, mitä tällä työtavalla, kysymysten asettelulla, interventioilla ja filosofialla tavoitellaan. En ota kantaa referaatissa terapiaan - saati perheterapiaan, vaan tavoittelen lukemastani valmennustilanteeseen hyödyllisiä ja käyttökelpoisia tapoja.
Teos perustuu ajatukseen, että todellisuus on sidoksissa kieleen. Ratkaisut syntyvät puhevalinnoilla ja kielen avulla."Ratkaisu on piilossa juuri ja vain siksi, että se on koko ajan näkyvissä". Perheterapia tilanne määritellään systeemiksi, johon kuuluvat yksilön, perheen ja terapeutin lisäksi se, mikä on heidän välissään. Systeemi käsitteenä sisältää ajatuksen, että kokonaisuus ei ole osiensa summa ja että muutos yhdessä osassa systeemia aiheuttaa muutoksen muissa systeemin osissa. Näin ollen terapeutti / valmentaja on myös osa vuorovaikutussysteemiä ja siten hän ei ole ulkopuolinen tarkkailija, vaan osa terapiaa systeeminä.
Valmennukseen sovellettuna voitaisiin ajatella, että valmennustilanne on systeemi, joka rakentuu tarkoituksenmikaiseksi systeemiksi muodostuen valmentajan alasysteemistä, asiakkaan alasysteemistä, ratkaistavasta ongelmasta ja/tai ratkaisun kehittämisestä sekä em. välisestä vuorovaikutuksesta ja niiden välisistä suhteista. Valmentaja on siis osa rakennettua todellisuutta, havainnointi muuttaa havaittua kohdetta. Vuorovaikutuksessa (mitä ja miten ihmiset puhuvat) on tärkeää luoda sellaisia todellisuuksia, jotka lisäävät käyttökelpoisia vaihtoehtoja ja luovat asiakkaalle uusia kehityspolkuja.
De Shazer johdattaa lukijan kielipeli-käsitteeseen. Sanat ja merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa, ja niiden kautta päästään muutokseen ja tavoitteenasetteluun. Kielipelit ovat kulttuurisesti yhteisiä ja jäsentyneitä toimintoja, joissa keskeistä on ihmisten tapa käyttää kieltä kuvaamisen, selittämisen ja todistamisen välineenä. Kielipelit ovat toimintoja, joiden avulla muodostetaan ja ylläpidetään sosiaalisia todellisuuksia ja suhteita. Jokaisen sanan merkitys riippuu siis siitä, miten kielipelin osallistujat käyttävät ko sanaa. Sanat ovat kuin vetrureita, jotka vetävät perässään aikaisempia merkityksiä täynnä olevia tavarajunia.
Konstruktivistinen viitekehys sisältää ajatuksen siitä, että ihminen rakentaa maailmaa, jossa elää. Todellisuus on enemmän keksintöä kuin löytämistä eli todellisuus syntyy yhteisesti toteutetuista kielellisistä prosesseista. Poststrukturalistinen ajattelu kehittää ajatusta eteenpäin; maailma tulkitaan kieleksi ja kaikkeen muuhun suhtaudutaan epäillen. Merkitykset syntyvät sosiaalisen vuorovaikutuksen ja neuvottelun kautta. merkitys on avoin erilaisille näkemyksille, koska se on ihmisten välillä - ei piilotettuna yksilön sisään.
Ratkaisukeskeinen terapia on toimintaa, jossa asiakas ja terapeutti sopivat yhteisitä tavoitteista. Terapia käynnistyy asiakkaan valituksen aiheella ( esim. käyttäytyminen ja sen merkitys) ja terapian voi lopettaa kun asiakas toteaa tilanteen tyydyttäväksi.Jokainen asiakas pyrkii yhteistyöhön tavallaan, ja terapeutin / valmentajan tehtävänä on kuvata se itselleen ja tehdä siten yhteistyötä asiakkaan tavalla ja toimia näin muutoksen puolesta.
Ongelmakeskeinen pureutuu vallitseviin vuorovaikutusketjuihin. Se kuvaa epäonnistuneita ratkaisuja eli yrityksiä, jotka ylläpitävät ongelmaa ja pyrkii lopettamaan ne. Ongelmat ylläpitävät itseään, koska asiakkaat kuvaavat niiden jatkuvan. Ratkaisukeskeinen malli keskityyy myös vallitseviin vuorovaikutusketjuihin ja pyrkii kuvaamaan valituksen aiheeseen liittyviä poikkeuksia ja ratkaisujen prototyyppejä tai merkkejä niistä, joita asiakas ei vielä ole huomannut. Ne siis auttavat tekemään lisää sitä, mikä jo toimii. Asiakas tulee tietoisemmaksi niistä ketjuista, jolloin valituksen aihe on poissa ja huomaa ketjuissa olevan eron. Ratkaisupainotteiset tarinat synnyttävät todennäköisemmin enemmän muutoksia ja epäyhtenäisyyttä kuin ongelmakeskeiset kertomukset. Toteuttamiskelpoisten tavoitteiden asettaminen ja saavuttamiseen painottuvat kertomukset ovat tehokkaampia muutoksen käunnistäjiä kuin asiakkaan ongelmaa painottavat tarinat.
Asiakkaalle ongelma on ensisijainen ja poikkeus toissijainen, kun taas terapeutille / valmentajalle poikkeukset ovat ensisijaisia; kysymykset (interventiot) auttavat asiakasta muuttamaan tätä järjestystä ja löytämään ratkaisun. Heti terapian /valmennuksen alussa keskitytään niiihin asioihin, jotka jo toimivat asiakkaan elämässä. Ratkaisun kehittämisprosessin myötä havaitsematta jäänyt ero muuttuu riittävän merkitseväksi eroksi. Terapeutin / valmentajan tehtävänä on vahvistaa näitä poikkeuksia, jotta niistä tulee ensisijaisia malleja.
De Shazer tuo käsitteen terapeuttinen tahallaan väärinymmärtäminen. Tämän intervention tarkoituksena on laajentaa kontekstia eli kielipeliä. Kun hyödyllisimmät ja käyttökelpoisimmat sanat löytyvät, saadaan aikaan tyydyttävämpi todellisuus. Tämä liittyy postrukturalistiseen diskurssiin, jossa todellisuus ja sen merkitys syntyvät neuvottelun kautta. Kirjoittaja lainaa Wittgensteinia, jonka mukaan sanojen merkitys syntyy siitä, miten keskustelijat käyttävät niitä tietyssä kontekstissa. dialogisen näkökannan mukaan merkitys ei ole puhujassa eikä lähettäjässä, vaan lähettäjän ja vastaanottajan välimaastossa.
Kausalitettiin (syyseuraussuhteesen) ja selittämiseen de Shazer tuo näkökulan, että emme voi selittää tapahtumien syitä, voimme vain pohdiskella kuvauksen jälkeen. Sirkulaarinen kausaalisuus, nonlineaarisuus liittyyu Wittgensteinin ajatukseen siitä, että koska emme tunne syysuhteita, voimme yhtä hyvin kuvitella, ettei niitä ole olemassakaan ja tarkastella, mitä tapahtuu.
Takaisin ongelman käsitteeseen. Ongelma on siis mikä tahansa asia, joka vaatii jonkin asian tekemistä. Poikkeus on tilanne, kun ongelmaa ei esiinny tai kun jokin tilanne on ristiriidassa valituksen aiheen kanssa. Poikkeukset voivat olla spontaaneja, satunnaisa tai sattumaa. Kun asiakas kuvaa em tilanteita, asiakas tulee tietoisemmaksi niistä kokoajan tuntemistaan osatekijöistä, jotka ovat aiheuttaneet poikkeuksen, mutta ei ole osannut aiemmin kuvata niitä. Kun asiakas tulee tietoisemmaksi näistä ketjuista, niitä voidaan ennustaa ja ohjata. Poikkeuksien voidaan tulkita olevan tavoitteen ja ratkaisujen edelläkävijöitä. Ne voidaan nähdä merkiksi ratkaisun lähenemisestä ja/tai ratkaisun raaka-aineina.
- " Milloin viimeksi asiat sujuivat hyvin tai paremmin kuin hyvin?" ja "Mikä on ollut erilaista?"
Muutos on jatkuva, ikuinen prosessi. Kaikki muuttuu, mikään ei toistu. De Shazer kysyy: "Tarvitsevatko asiakkaat terapiaa muistuttamaan heitä tekemisistään ja osoittamaan niiden arvon? Tätäkö terapia merkitsee asiakkaille?" Muutos on myös tulkinnallinen ilmiö. Muutostoivetta voidaan dialogissa tarkastella kysymysten avulla: mikä on eritavalla?, miten sait sen aikaan? ja miten muut ovat havainneet asian muutoksen?. Muutosta voidaan tehdä näkyväksi tarkastelemalla jo ennen ensimmäsitä tapaamista tapahtuneita muutoksia. Muutosta itsessään voi olla haastavaa havaita. On helpompi havaita jonkin erilaisen asian läsnäolo kuin sen (ongelman) poissaolo. Ratkaisukeskeinen terapia/valmennus pyrkii uutta kohti - ei eroon jostakin. Poissaolevan vastakohtana on vaikeaa/hyödytöntä pitää ei-poissaoloa, vaan hyödyllisempää on ajatella jonkin asian läsnäolo. Valituksen aiheen poissaolo merkitsee siis tavoitteen läsnäoloa.
Tavoitteet ovat muutoksia, joita jokainen haluaa terapialta. Tavoitteiden tulee olla selkeitä ja tarkasti määriteltyjä, jotta asiakas huomaa onnistuneensa ja että terapeutti tietää onnistuneensa. Asiakkasta pyydetään kuvaamaan terapialle/valmennukselle asettamansa tavoitteet esimerkiksi:
- Mistä tiedät, että ongelma on ratkennut?
- Mitä joku tekee kenellä milloin ja missä sen jälkeen kun ongelma on ratkennut?
- Mistä tiedämme milloin voimme lopettaa tapaamiset?
Toetuttamiskelpoisen tavoitteen tunnistaa siitä, että se kuvaa sitä mikä on läsnä kun ongelman aihe on poissa. Tavoitteet ovat silloin pieniä, asiakkaille tärkeitä, ne kuvataan konkreettisen käyttäytymisen muodossa, ne ovat saavutettavissa, ne vaativat asiakkaan mielestä kovaa työtä, ne kuvaavat jonkin alkua ja ne edellyttävät asiakkaalta uudenlaista käyttäytymistä.
Suurin osa ratkaisukeskeisestä terapeuttisesta keskustelusta kuuluu de Shazerin mukaan kielipeleihin, joissa toisiinsa sidoksissa olevat poikkeuksien esiintuminen (viittaavat toivottuihin muutoksiin), asiakkaan uuden elämän kuvitelmat/visiot sekä muutoksen vahvistaminen eli muutos on todella tapahtunut ja uusi elämä alkanut. De Shazer tuo esiin sen, että vastustuksen vastakohtana on yhteistyö. Yhteistyötä edeauttaa kun nykyhetki kytketään tulevaisuuteen aiemmat onnistumiset huomioiden, asiakkaalle annetaan tunnustusta kaikista hyödyllisitä asioista, jota hyän jo tekee ja jotka ovat heille hyväksi (esim. valmentajan yhteenvedolla) ja silloin voidaan asiakkaalle jo ehdottaa tekevän jotakin uutta joka on tai saattaa olla heille hyväksi.
Kysymykselllä "mikä on paremmin", asiakasta houkutellaan luomaan progresiivisia tarinoita, jotka auttavat rakentamaan ratkaisua. Asiakkaat huomaavat, mitä he ovat jo saavuttaneet. Kun asiakas on varma, että tavoite on saavutettu ja sen tuomat muutokset jatkuvat, voidaan sopia tapaamisten lopettamisesta.
Se, minkä huomasin kirjan sisällön suurimman annin olevani itselleni valmentajana liittyy valmennuksen aloittamiseen, todellisuuden sopimiseen asiakkaan kanssa. Raaka-aineet ovat olemassa. Kirja ei anna helppoa tee-tämä-vartissa-valmiiksi-mallia, mutta pistää oman suhtautumisen valmennukseen kirkkaampaan valoon.
De Shazer kuvailee lukijalle filosofisia, välillä ponnisteluja ymmärryksen syntymiseksi vaativia tarinoita ja linkkejä mm. systeemiteorian, strukturalismin ja konstruktivismin teoreettisesta viitekehysten välille. Melkein jätin leikin sikseen tuskastuneena monimutkaiseen ilmaisuun, mutta jatkoin sitkeästi lukemista. Ja se kannatti. Teos on erinomainen ajatusten herättäjä siihen, miten herkkänä terapeutin / valmentajan on oltava kuulemaan asiakkaan puhetta ja tarttumaan siihen, mikä vie asioita eteenpäin asiakkaan tavoittelemaan elämään. Kirja ei ole kysymyspatteristokokoelma, vaan tuo kokonaisemapaa kuvaa siihen, mitä tällä työtavalla, kysymysten asettelulla, interventioilla ja filosofialla tavoitellaan. En ota kantaa referaatissa terapiaan - saati perheterapiaan, vaan tavoittelen lukemastani valmennustilanteeseen hyödyllisiä ja käyttökelpoisia tapoja.
Teos perustuu ajatukseen, että todellisuus on sidoksissa kieleen. Ratkaisut syntyvät puhevalinnoilla ja kielen avulla."Ratkaisu on piilossa juuri ja vain siksi, että se on koko ajan näkyvissä". Perheterapia tilanne määritellään systeemiksi, johon kuuluvat yksilön, perheen ja terapeutin lisäksi se, mikä on heidän välissään. Systeemi käsitteenä sisältää ajatuksen, että kokonaisuus ei ole osiensa summa ja että muutos yhdessä osassa systeemia aiheuttaa muutoksen muissa systeemin osissa. Näin ollen terapeutti / valmentaja on myös osa vuorovaikutussysteemiä ja siten hän ei ole ulkopuolinen tarkkailija, vaan osa terapiaa systeeminä.
Valmennukseen sovellettuna voitaisiin ajatella, että valmennustilanne on systeemi, joka rakentuu tarkoituksenmikaiseksi systeemiksi muodostuen valmentajan alasysteemistä, asiakkaan alasysteemistä, ratkaistavasta ongelmasta ja/tai ratkaisun kehittämisestä sekä em. välisestä vuorovaikutuksesta ja niiden välisistä suhteista. Valmentaja on siis osa rakennettua todellisuutta, havainnointi muuttaa havaittua kohdetta. Vuorovaikutuksessa (mitä ja miten ihmiset puhuvat) on tärkeää luoda sellaisia todellisuuksia, jotka lisäävät käyttökelpoisia vaihtoehtoja ja luovat asiakkaalle uusia kehityspolkuja.
De Shazer johdattaa lukijan kielipeli-käsitteeseen. Sanat ja merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa, ja niiden kautta päästään muutokseen ja tavoitteenasetteluun. Kielipelit ovat kulttuurisesti yhteisiä ja jäsentyneitä toimintoja, joissa keskeistä on ihmisten tapa käyttää kieltä kuvaamisen, selittämisen ja todistamisen välineenä. Kielipelit ovat toimintoja, joiden avulla muodostetaan ja ylläpidetään sosiaalisia todellisuuksia ja suhteita. Jokaisen sanan merkitys riippuu siis siitä, miten kielipelin osallistujat käyttävät ko sanaa. Sanat ovat kuin vetrureita, jotka vetävät perässään aikaisempia merkityksiä täynnä olevia tavarajunia.
Konstruktivistinen viitekehys sisältää ajatuksen siitä, että ihminen rakentaa maailmaa, jossa elää. Todellisuus on enemmän keksintöä kuin löytämistä eli todellisuus syntyy yhteisesti toteutetuista kielellisistä prosesseista. Poststrukturalistinen ajattelu kehittää ajatusta eteenpäin; maailma tulkitaan kieleksi ja kaikkeen muuhun suhtaudutaan epäillen. Merkitykset syntyvät sosiaalisen vuorovaikutuksen ja neuvottelun kautta. merkitys on avoin erilaisille näkemyksille, koska se on ihmisten välillä - ei piilotettuna yksilön sisään.
Ratkaisukeskeinen terapia on toimintaa, jossa asiakas ja terapeutti sopivat yhteisitä tavoitteista. Terapia käynnistyy asiakkaan valituksen aiheella ( esim. käyttäytyminen ja sen merkitys) ja terapian voi lopettaa kun asiakas toteaa tilanteen tyydyttäväksi.Jokainen asiakas pyrkii yhteistyöhön tavallaan, ja terapeutin / valmentajan tehtävänä on kuvata se itselleen ja tehdä siten yhteistyötä asiakkaan tavalla ja toimia näin muutoksen puolesta.
Ongelmakeskeinen pureutuu vallitseviin vuorovaikutusketjuihin. Se kuvaa epäonnistuneita ratkaisuja eli yrityksiä, jotka ylläpitävät ongelmaa ja pyrkii lopettamaan ne. Ongelmat ylläpitävät itseään, koska asiakkaat kuvaavat niiden jatkuvan. Ratkaisukeskeinen malli keskityyy myös vallitseviin vuorovaikutusketjuihin ja pyrkii kuvaamaan valituksen aiheeseen liittyviä poikkeuksia ja ratkaisujen prototyyppejä tai merkkejä niistä, joita asiakas ei vielä ole huomannut. Ne siis auttavat tekemään lisää sitä, mikä jo toimii. Asiakas tulee tietoisemmaksi niistä ketjuista, jolloin valituksen aihe on poissa ja huomaa ketjuissa olevan eron. Ratkaisupainotteiset tarinat synnyttävät todennäköisemmin enemmän muutoksia ja epäyhtenäisyyttä kuin ongelmakeskeiset kertomukset. Toteuttamiskelpoisten tavoitteiden asettaminen ja saavuttamiseen painottuvat kertomukset ovat tehokkaampia muutoksen käunnistäjiä kuin asiakkaan ongelmaa painottavat tarinat.
Asiakkaalle ongelma on ensisijainen ja poikkeus toissijainen, kun taas terapeutille / valmentajalle poikkeukset ovat ensisijaisia; kysymykset (interventiot) auttavat asiakasta muuttamaan tätä järjestystä ja löytämään ratkaisun. Heti terapian /valmennuksen alussa keskitytään niiihin asioihin, jotka jo toimivat asiakkaan elämässä. Ratkaisun kehittämisprosessin myötä havaitsematta jäänyt ero muuttuu riittävän merkitseväksi eroksi. Terapeutin / valmentajan tehtävänä on vahvistaa näitä poikkeuksia, jotta niistä tulee ensisijaisia malleja.
De Shazer tuo käsitteen terapeuttinen tahallaan väärinymmärtäminen. Tämän intervention tarkoituksena on laajentaa kontekstia eli kielipeliä. Kun hyödyllisimmät ja käyttökelpoisimmat sanat löytyvät, saadaan aikaan tyydyttävämpi todellisuus. Tämä liittyy postrukturalistiseen diskurssiin, jossa todellisuus ja sen merkitys syntyvät neuvottelun kautta. Kirjoittaja lainaa Wittgensteinia, jonka mukaan sanojen merkitys syntyy siitä, miten keskustelijat käyttävät niitä tietyssä kontekstissa. dialogisen näkökannan mukaan merkitys ei ole puhujassa eikä lähettäjässä, vaan lähettäjän ja vastaanottajan välimaastossa.
Kausalitettiin (syyseuraussuhteesen) ja selittämiseen de Shazer tuo näkökulan, että emme voi selittää tapahtumien syitä, voimme vain pohdiskella kuvauksen jälkeen. Sirkulaarinen kausaalisuus, nonlineaarisuus liittyyu Wittgensteinin ajatukseen siitä, että koska emme tunne syysuhteita, voimme yhtä hyvin kuvitella, ettei niitä ole olemassakaan ja tarkastella, mitä tapahtuu.
Takaisin ongelman käsitteeseen. Ongelma on siis mikä tahansa asia, joka vaatii jonkin asian tekemistä. Poikkeus on tilanne, kun ongelmaa ei esiinny tai kun jokin tilanne on ristiriidassa valituksen aiheen kanssa. Poikkeukset voivat olla spontaaneja, satunnaisa tai sattumaa. Kun asiakas kuvaa em tilanteita, asiakas tulee tietoisemmaksi niistä kokoajan tuntemistaan osatekijöistä, jotka ovat aiheuttaneet poikkeuksen, mutta ei ole osannut aiemmin kuvata niitä. Kun asiakas tulee tietoisemmaksi näistä ketjuista, niitä voidaan ennustaa ja ohjata. Poikkeuksien voidaan tulkita olevan tavoitteen ja ratkaisujen edelläkävijöitä. Ne voidaan nähdä merkiksi ratkaisun lähenemisestä ja/tai ratkaisun raaka-aineina.
- " Milloin viimeksi asiat sujuivat hyvin tai paremmin kuin hyvin?" ja "Mikä on ollut erilaista?"
Muutos on jatkuva, ikuinen prosessi. Kaikki muuttuu, mikään ei toistu. De Shazer kysyy: "Tarvitsevatko asiakkaat terapiaa muistuttamaan heitä tekemisistään ja osoittamaan niiden arvon? Tätäkö terapia merkitsee asiakkaille?" Muutos on myös tulkinnallinen ilmiö. Muutostoivetta voidaan dialogissa tarkastella kysymysten avulla: mikä on eritavalla?, miten sait sen aikaan? ja miten muut ovat havainneet asian muutoksen?. Muutosta voidaan tehdä näkyväksi tarkastelemalla jo ennen ensimmäsitä tapaamista tapahtuneita muutoksia. Muutosta itsessään voi olla haastavaa havaita. On helpompi havaita jonkin erilaisen asian läsnäolo kuin sen (ongelman) poissaolo. Ratkaisukeskeinen terapia/valmennus pyrkii uutta kohti - ei eroon jostakin. Poissaolevan vastakohtana on vaikeaa/hyödytöntä pitää ei-poissaoloa, vaan hyödyllisempää on ajatella jonkin asian läsnäolo. Valituksen aiheen poissaolo merkitsee siis tavoitteen läsnäoloa.
Tavoitteet ovat muutoksia, joita jokainen haluaa terapialta. Tavoitteiden tulee olla selkeitä ja tarkasti määriteltyjä, jotta asiakas huomaa onnistuneensa ja että terapeutti tietää onnistuneensa. Asiakkasta pyydetään kuvaamaan terapialle/valmennukselle asettamansa tavoitteet esimerkiksi:
- Mistä tiedät, että ongelma on ratkennut?
- Mitä joku tekee kenellä milloin ja missä sen jälkeen kun ongelma on ratkennut?
- Mistä tiedämme milloin voimme lopettaa tapaamiset?
Toetuttamiskelpoisen tavoitteen tunnistaa siitä, että se kuvaa sitä mikä on läsnä kun ongelman aihe on poissa. Tavoitteet ovat silloin pieniä, asiakkaille tärkeitä, ne kuvataan konkreettisen käyttäytymisen muodossa, ne ovat saavutettavissa, ne vaativat asiakkaan mielestä kovaa työtä, ne kuvaavat jonkin alkua ja ne edellyttävät asiakkaalta uudenlaista käyttäytymistä.
Suurin osa ratkaisukeskeisestä terapeuttisesta keskustelusta kuuluu de Shazerin mukaan kielipeleihin, joissa toisiinsa sidoksissa olevat poikkeuksien esiintuminen (viittaavat toivottuihin muutoksiin), asiakkaan uuden elämän kuvitelmat/visiot sekä muutoksen vahvistaminen eli muutos on todella tapahtunut ja uusi elämä alkanut. De Shazer tuo esiin sen, että vastustuksen vastakohtana on yhteistyö. Yhteistyötä edeauttaa kun nykyhetki kytketään tulevaisuuteen aiemmat onnistumiset huomioiden, asiakkaalle annetaan tunnustusta kaikista hyödyllisitä asioista, jota hyän jo tekee ja jotka ovat heille hyväksi (esim. valmentajan yhteenvedolla) ja silloin voidaan asiakkaalle jo ehdottaa tekevän jotakin uutta joka on tai saattaa olla heille hyväksi.
Kysymykselllä "mikä on paremmin", asiakasta houkutellaan luomaan progresiivisia tarinoita, jotka auttavat rakentamaan ratkaisua. Asiakkaat huomaavat, mitä he ovat jo saavuttaneet. Kun asiakas on varma, että tavoite on saavutettu ja sen tuomat muutokset jatkuvat, voidaan sopia tapaamisten lopettamisesta.
Se, minkä huomasin kirjan sisällön suurimman annin olevani itselleni valmentajana liittyy valmennuksen aloittamiseen, todellisuuden sopimiseen asiakkaan kanssa. Raaka-aineet ovat olemassa. Kirja ei anna helppoa tee-tämä-vartissa-valmiiksi-mallia, mutta pistää oman suhtautumisen valmennukseen kirkkaampaan valoon.
perjantai 14. lokakuuta 2011
Säästä puhumisen viisaudesta
-Kaunis päivä tänään.
-Joo, hieno syksy. Niin lämmintä lokakuuksi.
Tyhjänpäiväisä small talkia naapurien kanssa? Vai brittiläisen imperiumin suurin saavutus: kyky puhua säästä mutkikkain ilmauksin päivät pitkät. Aiemmin suhtauduin hämmentyneesti säästä puhumiseen, se tuntui ontolta ja tyhjältä. Ratkaisukeskeinen valmennus on kuitenkin saanut minut ymmärtämään kuinka viisasta säästä puhuminen onkaan. Valmentajalle myös hyvä vihje valmennustilaisuuksiin voisi olla: puhu kuin puhuisit säästä.
Näen säästä puhumisen hyvänä mallina valmentamiselle seuraavasti:
1. Säästä puhuminen asettaa puhujat samalle viivalle. Puhujat asettuvat saman suuren luonnonilmiön katselijoiksi nöyrinä. Valmentaja voisi samalla tavalla asettua valmennettavansa kanssa "ongelman" neutraaliksi havainnoijaksi. Valmentaja on rinnalla kulkija, ei neuvoja, ei arvottaja. Kun puhutaan säästä kuljetaan rinnakkain.
2. Säästä puhuessa ei vaadita toista muuttumaan. Arvostetaan toisen yksityisyyttä, ei neuvota, ei arvoteta. Samalla tavoin valmentaja voi suhtautua valmennettavaan: valmennettavan havainto on arvokas ja siitä voi keskustella arvottamatta.
3. Säästä puhuessa arvostetaan toista. Nähdään toinen arvokkaana sinänsä, ystävällisen keskustelun kumppanina. Halutaan jakaa hetki toisen kanssa ilman sen kummempaa päämäärää. Valmentajan arvostus välittyy valmennettavalle.Tässä kohden analogia jo murtuu: valmentamisessa on yhdessä sovittu päämäärä.
Säästä puhumisen suurin viisaus on kunnioittava kohtaaminen. Siihen hyvä valmennuskin perustuu.
-Joo, hieno syksy. Niin lämmintä lokakuuksi.
Tyhjänpäiväisä small talkia naapurien kanssa? Vai brittiläisen imperiumin suurin saavutus: kyky puhua säästä mutkikkain ilmauksin päivät pitkät. Aiemmin suhtauduin hämmentyneesti säästä puhumiseen, se tuntui ontolta ja tyhjältä. Ratkaisukeskeinen valmennus on kuitenkin saanut minut ymmärtämään kuinka viisasta säästä puhuminen onkaan. Valmentajalle myös hyvä vihje valmennustilaisuuksiin voisi olla: puhu kuin puhuisit säästä.
Näen säästä puhumisen hyvänä mallina valmentamiselle seuraavasti:
1. Säästä puhuminen asettaa puhujat samalle viivalle. Puhujat asettuvat saman suuren luonnonilmiön katselijoiksi nöyrinä. Valmentaja voisi samalla tavalla asettua valmennettavansa kanssa "ongelman" neutraaliksi havainnoijaksi. Valmentaja on rinnalla kulkija, ei neuvoja, ei arvottaja. Kun puhutaan säästä kuljetaan rinnakkain.
2. Säästä puhuessa ei vaadita toista muuttumaan. Arvostetaan toisen yksityisyyttä, ei neuvota, ei arvoteta. Samalla tavoin valmentaja voi suhtautua valmennettavaan: valmennettavan havainto on arvokas ja siitä voi keskustella arvottamatta.
3. Säästä puhuessa arvostetaan toista. Nähdään toinen arvokkaana sinänsä, ystävällisen keskustelun kumppanina. Halutaan jakaa hetki toisen kanssa ilman sen kummempaa päämäärää. Valmentajan arvostus välittyy valmennettavalle.Tässä kohden analogia jo murtuu: valmentamisessa on yhdessä sovittu päämäärä.
Säästä puhumisen suurin viisaus on kunnioittava kohtaaminen. Siihen hyvä valmennuskin perustuu.
torstai 6. lokakuuta 2011
Hyvä ryhmä! Etzijät rentoituivat Järvenpäässä
Mistä tunnistaa hyvän ryhmän? Se saa sinut liikkeelle vaikka Järvenpäähän saakka!
Etzijät kokoontuivat ryhmätehtävien tiimoilta yhteen. Tapaamisessa keskusteltiin polveilevasti aihealueista liittyen mm. ratkaisukeskeisyyden taustaoletamuksiin, oman nykyisen/tulevan/ nykyisen organisaation todellisuuteen ja kulttuuriin.
Se mikä Etzijöissä on parasta ja toimivaa, on kyky työskennellä ratkaisukeskeisellä otteella konkreettisten tehtävänannoista aiheutuvien haasteiden ratkaisemiseksi samalla seuraten filosofia polkuja aihealueen ulkopuolelta. Ryhmällä on selkeä tavoite kyllä tehdä annetut tehtävät, kuitenkin luovalla ryhmän oppimista palvelevalla tavalla. Tavoitteet ja toteutukset asettuvat sinne, mikä on mahdollista - ja mikä jo toimii.
Sangen lyhyessä ajassa ryhmässämme on syntynyt hyvä flow, jossa on hyvä työskennellä ja kutsua opiskelijakollegoja mukaan peilaamaan omia innovaatioita. Luottamus riittää delegoida tehtävien eri osa-alueita ryhmäläisten kesken. Hyvänä esimerkkinä luottamuksesta ja opitun soveltamisesta on rakentaa valmentajakuvistamme kollaasi positiivisen psykologian hengessä. Jokaisella on otettu kuva itsestämme valmentajina keskustelualueellamme, johon käydään liittämässä kommentteja niistä vahvuuksista ja osaamisalueista, joita toisitamme olemme huomanneet. Ei mitään varovaista kuvan vilauttamista pitkillä selityksillä siis.
Etzijäryhmässä on ollut hyvä huomata se, miten hyvässä tiimissä työskentely antaa enemmän potkua kuin mitä resursseja se kuluttaa.
Etzijät kokoontuivat ryhmätehtävien tiimoilta yhteen. Tapaamisessa keskusteltiin polveilevasti aihealueista liittyen mm. ratkaisukeskeisyyden taustaoletamuksiin, oman nykyisen/tulevan/ nykyisen organisaation todellisuuteen ja kulttuuriin.
Se mikä Etzijöissä on parasta ja toimivaa, on kyky työskennellä ratkaisukeskeisellä otteella konkreettisten tehtävänannoista aiheutuvien haasteiden ratkaisemiseksi samalla seuraten filosofia polkuja aihealueen ulkopuolelta. Ryhmällä on selkeä tavoite kyllä tehdä annetut tehtävät, kuitenkin luovalla ryhmän oppimista palvelevalla tavalla. Tavoitteet ja toteutukset asettuvat sinne, mikä on mahdollista - ja mikä jo toimii.
Sangen lyhyessä ajassa ryhmässämme on syntynyt hyvä flow, jossa on hyvä työskennellä ja kutsua opiskelijakollegoja mukaan peilaamaan omia innovaatioita. Luottamus riittää delegoida tehtävien eri osa-alueita ryhmäläisten kesken. Hyvänä esimerkkinä luottamuksesta ja opitun soveltamisesta on rakentaa valmentajakuvistamme kollaasi positiivisen psykologian hengessä. Jokaisella on otettu kuva itsestämme valmentajina keskustelualueellamme, johon käydään liittämässä kommentteja niistä vahvuuksista ja osaamisalueista, joita toisitamme olemme huomanneet. Ei mitään varovaista kuvan vilauttamista pitkillä selityksillä siis.
Etzijäryhmässä on ollut hyvä huomata se, miten hyvässä tiimissä työskentely antaa enemmän potkua kuin mitä resursseja se kuluttaa.
keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Energiaa työhön työnohjauksesta/valmennuksesta
Tämä saattaa olla arka aihe. Mutta uskallan silti pohtia sitä tässä ammatillisen kasvun blogissa. Joskus palaute voi auttaa rakentamaan uusia ajatuksia tai rakentamaan aihetta uuudesta näkökulmasta.
Työnohjaus tahi valmennus on mielenkiintoinen juttu. Ne, jotka eivät sitä saa, huutelevat sen perään. Useimpia kertoja olen myös kuullut (ja itsekin siihen syylistynyt) että työnohajus koetaan turhauttavana tahi jopa pakkona. Eikös työnohjauksen pitäisi olla se vihreä keidas suorituksen aavikolla (ontuva vertaus..)? Jokin sellainen hetki, jossa voi pysähtyä ja innostua uusista tai jopa vanhoista asioista. (Tästä minulla on kokemusta!)Mielenkiintoista on myös se, että esimiehen katsotaan haittaavan työnohjausprosessia (hmm, eikös tuo Bossi kuulu samaan työporukkaan..??)ja jättäytyy pois työntekijöiden työnohjauksesta. Miten sitä voisi kimpassa innostua ja kehittää työtä?
Mietiskelin, että tuo yksi tunti kuukaudessa, joka varmaan on tuo yleisin aika joka työnohjaukseen varataan, on ihan varmaan haaste kelle tahansa työnohjaajalle saada porukka innostumaan ja vapautumaan (rentoutumaan) ja saamaan aikaan työnilon ilmapiiriä. Saati yhdellekään työyhteisölle, jos muuten tälle aiheelle ei ehdi uhrata aikaa. Mietin, että työtahdin ollessa intensiivinen ja suorituskeskeinen, voi työnohjaus saada samansorttisen leiman, että mennään nyt suorittamaan tämä pakollinen pääntyhjennys.
Missä työnohjauksen tai työn kehittämisen kärki pitäisi olla? Työnohjaussuuntauksia on varmaan sen verran runsaasti tarjolla taiteesta puheeseen, että varmaan tarjonnan puutteesta tai oikeantyyppisesta palvelusta ei pitäisi olla kysymys. Ja markkinoilla on myös kasvava joukko valmemmusta tarjoavia tahoja. Itse muistan sen huippukokemuksen (1000 euron sana)kun olen energisoitunut eniten koulutuksellisesta työnohjauksesta, joka on osaa suurempaa työnkehittäämisprokkista (Kiitos Matille!). Siihen siis on liittynyt muutakin kuin itse työnohjaus, siitä on syntynyt prosessi, jossa on osallisina työntekijöiden lisäksi asiakkaat ja verkostot. Voidaan siis puhua yhdessä oppimisesta (eng. Collaboration).
Ydinajatuksena sattaisi olla tässä ajatuksen virrassa se, että pitäisikö silloin pöyhäistä sekä työyhteisöä että työnohjausta taikkapa valmentajaa, jos alkuperäinen hyvä ajatus työnohjauksen / valmennuksen tavasta ei enää toimikaan samalla tavalla? Tässä haastetta itse kullekin.
Työnohjaus tahi valmennus on mielenkiintoinen juttu. Ne, jotka eivät sitä saa, huutelevat sen perään. Useimpia kertoja olen myös kuullut (ja itsekin siihen syylistynyt) että työnohajus koetaan turhauttavana tahi jopa pakkona. Eikös työnohjauksen pitäisi olla se vihreä keidas suorituksen aavikolla (ontuva vertaus..)? Jokin sellainen hetki, jossa voi pysähtyä ja innostua uusista tai jopa vanhoista asioista. (Tästä minulla on kokemusta!)Mielenkiintoista on myös se, että esimiehen katsotaan haittaavan työnohjausprosessia (hmm, eikös tuo Bossi kuulu samaan työporukkaan..??)ja jättäytyy pois työntekijöiden työnohjauksesta. Miten sitä voisi kimpassa innostua ja kehittää työtä?
Mietiskelin, että tuo yksi tunti kuukaudessa, joka varmaan on tuo yleisin aika joka työnohjaukseen varataan, on ihan varmaan haaste kelle tahansa työnohjaajalle saada porukka innostumaan ja vapautumaan (rentoutumaan) ja saamaan aikaan työnilon ilmapiiriä. Saati yhdellekään työyhteisölle, jos muuten tälle aiheelle ei ehdi uhrata aikaa. Mietin, että työtahdin ollessa intensiivinen ja suorituskeskeinen, voi työnohjaus saada samansorttisen leiman, että mennään nyt suorittamaan tämä pakollinen pääntyhjennys.
Missä työnohjauksen tai työn kehittämisen kärki pitäisi olla? Työnohjaussuuntauksia on varmaan sen verran runsaasti tarjolla taiteesta puheeseen, että varmaan tarjonnan puutteesta tai oikeantyyppisesta palvelusta ei pitäisi olla kysymys. Ja markkinoilla on myös kasvava joukko valmemmusta tarjoavia tahoja. Itse muistan sen huippukokemuksen (1000 euron sana)kun olen energisoitunut eniten koulutuksellisesta työnohjauksesta, joka on osaa suurempaa työnkehittäämisprokkista (Kiitos Matille!). Siihen siis on liittynyt muutakin kuin itse työnohjaus, siitä on syntynyt prosessi, jossa on osallisina työntekijöiden lisäksi asiakkaat ja verkostot. Voidaan siis puhua yhdessä oppimisesta (eng. Collaboration).
Ydinajatuksena sattaisi olla tässä ajatuksen virrassa se, että pitäisikö silloin pöyhäistä sekä työyhteisöä että työnohjausta taikkapa valmentajaa, jos alkuperäinen hyvä ajatus työnohjauksen / valmennuksen tavasta ei enää toimikaan samalla tavalla? Tässä haastetta itse kullekin.
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Referaatti kirjasta Ihmeitä tapahtuu. Insoo Kim Berg & Scott D. Miller, 1994 Lyhytterapiainstituutti
Kirjoittajat ovat työskennelleet Milwaukeen Brief Family Therapy Centerissä terapeutteina ja kouluttajina kehittäen ratkaisukeskeistä hoitomallia ja työskentelytapaa päihderiippuvaisten ihmisten kanssa. Kirjoittajat tuovat kustannustehokkaan, vaihtoehtoisen ja muita hoitomuotoja täydentävän vaihtoehdon asiakkaalle sekä työntekijöille. Riippuvuuden patologian sijasta ratkaisukeskeisessä terapiatyössä keskitytään päihteiden käytöstä aiheutuvien ongelmien ratkaisuihin. Kirjassa avataan hyvien käytännön konkreettisten esimerkkien avulla sitä, miten hyödyntää työskentelyssä sitä, mikä asiakkaan elämässä toimii, millaisia voimavaroja ja keinoja hänellä on jo olemassa. Asiakas on aktiivinen osa hoitoa. Terapeutti ei ole taikuri, joka heilauttaa taikasauvaa ongelman tyhjiin taikoen, vaan asiakkaat tekevät lujasti töitä tavoitteidensa eteen yhdessä verkostojensa kanssa. Paras tapa auttaa asiakasta on panostaa hänellä jo oleviin voimavaroihin ja kykyihin.
Ratkaisukeskeisessä työskentelytavassa pyritään hyvään yhteistyöhön asiakkaan kanssa, asiakkaan itse asettamia (terapeutin kanssa konkretisoituja) tavoitteita arvostamalla, yhdessä tutkimalla ja asiakasta aktiivisesti kuuntelemalla. Asiakas on tässä kontekstissa vahvasti oman elämänsä subjekti ja aito asiantuntija. Työskentelyn perusajatuksena on toivon ylläpitäminen ja myönteisen tulevaisuudenkuvan luominen, sekä myös myönteisen itsetunnon vahvistaminen – ikään kuin myönteisen noidankehän tukeminen tai tarinan kääntäminen ja uudelleen kertominen. Ratkaisukeskeisten kysymysten avulla, joita tämä kirja tarjoaa runsaasti erilaisiin tilanteisiin, asiakkaan voimavarat suunnataan tulevaisuuteen ja tilanteeseen, KUN ongelmaa ei enää ole, KUN asiakas on jo ratkaissut sen. Asiakkaan kokemus ongelman aiheuttamasta toivottomuudesta vähenee, kun mukaan tulevat toivo, voimavarat ja orientaatio uuteen myönteisempään tulevaisuuteen.
Kirjoittajat valottavat erilaisilla asiakastyönsä tarinoilla sitä, ettei ongelmien ja ratkaisuiden tarvitse liittyä toisiinsa. Aina on olemassa poikkeuksia, ja toiseksi, ongelma ei esiinny jatkuvasti asiakkaan elämässä. Poikkeavat tilanteet ja toimintamallit ikään kuin alleviivataan, ja tehdään ne tietoisiksi, jolloin niitä voidaan toistaa, ja niiden vaikutusta laajentaa. Pienet muutokset ovat ratkaisukeskeisessä terapiassa merkityksellisiä. Pienet muutokset voivat saada aikaan suuren vaikutuksen. Vertauskuvana he käyttävät veteen pudonnutta kiveä, joka vielä pinnan alle mentyä jättää jälkeensä yhä laajemmalle leviäviä renkaita (ripple-effect).
Asiakkaita kohdellaan ongelman ratkaisuun kykenevinä normaaleina yksilöinä. Diagnoosit, patologisuus ja ajatukset asiakkaan vastarinnasta sekä muutoshaluttomuudesta ovat pahimmillaan työskentelyä estäviä uskomuksia, ja työtä rajaavia tekijöitä. Työntekijän olettamuksilla on taipumusta toteutua. Kirjan erilaisten esimerkkien kautta korostuu se, että mitä etsii – sitä löytää. Jos tulkitset asiakkaan toiminnassa vastarintaa, todennäköisesti myös silloin löydät sitä. Kun taas etsit asiakkaasi myönteisiä ominaisuuksia, ja ymmärrät niiden olevan avuksi ratkaisuissa, löydät asiakkaastasi niitä.
Erityisen mielenkiintoinen näkökulma tässä kirjassa tarjoutuu motivaation syntyyn vaikuttavista tekijöistä. Kirjoittajat kuvaavat asiakastapauksia, jotka ovat ohjautuneet vastentahtoisesti hoitoon, tai tapaavat terapeuttia jonkun toisen tahon suosituksesta (perhe, työnantaja, oikeudenmääräys tms.). Terapeutti on utelias siitä, miten asiakas itse näkee tilanteen, miten hänen näkemyksensä poikkeaa ohjaavan tahon näkökulmasta, ja minkä hän itse ajattelee olevan itselleen hyödyksi – ja mitä siihen vaadittaisiin. Työskentelytapa vähentää asiakkaan vastustusta, ja käynnistää eteenpäin suuntaavan prosessin. Se mitä asiakas tekee, johtuu hänen myönteisistä motiiveistaan, vaikka niiden vaikutus olisikin negatiivinen.
Kirja muistuttaa myös tavoitteiden asettamisen tärkeydestä, ja tavoitteiden tarkistamisesta. Sekä asiakkaalla että terapeutilla tulee olla tiedossaan kriteeri, joka kertoo sen, että hoito on onnistunut ja että se voi päättyä. Tavoite edesauttaa myös asiakasta näkemään edistysaskeleet, ja asiakas kokee onnistuneensa ja tunteen siitä, että asiat ovat menossa oikeaan toivottuun suuntaan, ja että hän on itse niistä vastuussa. Jotta asiakas lähtee mukaan työskentelyyn, täytyy tavoite olla hänelle mahdollinen, hänestä lähtöisin ja saavutettavissa/ mitattavissa oleva. Kirjassa avataan hyvin asetetun tavoitteen erilaisia ominaisuuksia, ja toimii hyvänä tarkistuslistana myös valmentajalle. Kirjan sisältö soveltuu erinomaisesti yksilövalmennustyöhön, asiakkaille annettavia tehtäviä soveltamalla.
Kirja on hyvä lukuelämys, jossa hämmästyy siitä, miten aidosti terapeutit jaksavat kysyä ja ihmetellä tutkivasti ja arvostavasti asiakkaitaan, ja erityisesti antaa heille hyvää rakentavaa palautetta. Vuorovaikutus tuottaa voimaannuttavaa ympäristöä asiakkaille, jotka alkavat kukoistaa ja osoittaa uskomattomia selviytymiskeinoja ja ottaa yllättäviä askeleita. Tässä kirjassa ihmeitä tapahtuu.
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Hyödyllisiä kysymyksiä valmennuksen jälkeen reflektiivisen keskustelun ja opitun vahvistamiseksi
Nämä kysymykset ovat tarkoitettuja loppukeskusteluun, palautteeseen ja dialogiin asuiakkaaan kanssa. Koettu erittäin hyödylliseksi. Kysymyksen ovat seuraavasta lähteestä: http://www.youtube.com/v/vC_giEJanPA&fs=1&source=uds&autoplay=1
1. Mikä on tärkeää tälle asiakkaalle?
2. Kuinka asiakas hahmottaa oman tilanteensa?
3. Minkä hän haluaa muuttuvan?
4. Mikä tässä muutoksessa on asiakkaan mielestä hyödyllistä?
5.Mitkä ovat muutoksen hyödyt asiakkaalle ja muille?
6. Millaisia hyödyllisiä toimintatapoja /keinoja asiakas on jo kokeillut?
7.Millaisia myönteisiä muutoksia asiakas on jo onnistunut tekemään?
8. Kuinka lähelle hän on päässyt tavoitteessaan?
9. Millaisia voimavaroja asiakkaalla on käytössään?
10. Mitä asiakas on vielä valmis tekemään, ja mitä hän ei halua tehdä?
1. Mikä on tärkeää tälle asiakkaalle?
2. Kuinka asiakas hahmottaa oman tilanteensa?
3. Minkä hän haluaa muuttuvan?
4. Mikä tässä muutoksessa on asiakkaan mielestä hyödyllistä?
5.Mitkä ovat muutoksen hyödyt asiakkaalle ja muille?
6. Millaisia hyödyllisiä toimintatapoja /keinoja asiakas on jo kokeillut?
7.Millaisia myönteisiä muutoksia asiakas on jo onnistunut tekemään?
8. Kuinka lähelle hän on päässyt tavoitteessaan?
9. Millaisia voimavaroja asiakkaalla on käytössään?
10. Mitä asiakas on vielä valmis tekemään, ja mitä hän ei halua tehdä?
torstai 7. heinäkuuta 2011
Kouluttajavinkkejä?
Hei!
kaipaisin vinkkejä hyvistä kouluttajista/luennoitsijoista, aiheena ajankäyttö ja töiden organisointi. Kohderyhmänä olisi n. 15 työnjohdollista esimiestä.
kaipaisin vinkkejä hyvistä kouluttajista/luennoitsijoista, aiheena ajankäyttö ja töiden organisointi. Kohderyhmänä olisi n. 15 työnjohdollista esimiestä.
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
SOAR vai SWOT, artikkelin välitystä
Tässä linkki artikkeliin voimauttavasta ja kollaboratiivisesta kehittämistyökalusta SOAR.sta. http://appreciativeinquiry.case.edu/practice/executiveDetail.cfm?coid=5331
tiistai 28. kesäkuuta 2011
ADHD ja ratkaisukeskeinen valmennus kirjasta voimaannuttavan ohjaamisen käsikirja
Luin L. Mannström-Mäkelän ja K. Saukkolan Voimaannuttavan ohjaamisen käsikirjan, joka on suunntattu kaikille myönteisen elämänhallinnan tukemistyötä tekeville (valmentajille). Kirjoittajat ovat työskennelleet adhd-henkilöiden kanssa soveltaen ratkaisu- ja voimavarakeskeisiä menetelmiä.Kirja keskittyy lähinnä adhd ja add-henkilöiden taitojen, itsetunnon ja aktiivisen myönteisen elämänpolun vahvistamiseen. Kirjassa olevat ratkaisukeskeiset menetelmät soveltuvat myös mm. päihde- ja mielenterveyshaasteiden kanssa painivien ihmisten tukemiseen. Kirjaa voi lukea niin valmentamisen näkökulmasta, elämänhallintataitojen vahvistamisen näkökulmasta kuin neuropsykiatrisisten henkilöiden tuen tarpeen näkökulmasta. Kirja lisää tietoa adhd:sta, voimaantumisen prosessista kuin eettisestä ja arvostavasta työotteesta. Kirjassa on runsaasti lähteitä lisätiedon etsimistä tukemaan.
Jotta valmennus tuottaisi hyviä tuloksia, valmetajien ja yhteistyöverkostojen tulisi tietää riittävästi neuropsykiatrisista häiriöistä. Se lisää ymmärrystä sekä ihmisen näkemistä ongelmien sijaan. se myös lisää mahdollisuutta yhteisen kielen luomiseen, koska adhd-ihminen tulee vuorovaikutukseen omalla tavallaan. Häntä voisi verrata turistiin vieraassa maassa, jossa kulttuuri ja kieli ovat vieraita. Kaikki meistä tuntee iloisiä sählääjiä, energiapakkausksia, moottoriturpia, sekä laikuuteen ja saamattomuuteen taipuvia ihmisiä. Suomessa elää arvioidusti yli 200000 henkilöä, joiden tarkkaavaisuuden ja toiminnansäätelyissä on ongelmia. Näiden ihmisten todellisuus on rakentunut usein siten, että negatiivista palautetta on tullut niin perheeltä, koulusta kuin työpaikaltakin (jos sellaista on). Tämä palaute on rakentanut heidän käsityksestään itsestään ja omasta osaamisestaan. Ilman hoitoa ja kuntoutusta päihdekäytön, rikollisuuden ja syrjäytymisen riskit kasvavat.
Ohjaukseen ja valmennukseen tulevilla ihmisillä on vaikeuksia jo päivittäisten tehtävien suorittamisessa ja mitä enemmän vastuuta (esim lapsista) tulee, sen haastavammaksi käy hoitamattoman adhd/add henkilön arjen- ja elämänhallinta. Kirjassa kuitenkin elää toivon sanoma. Adhd ei ole peikko, joka pitää häätää - vaan siinä piilee myös yhteiskunnan kannalta eteenpäinvieviä ja rakentavia ominaisuuksia. Adhd-henkilö on energinen, katsoo asioita uteliaasti innovatiivisista näkökulmista ja on loistava innostaja. Kun ihminen saa uusia näkökulmia, uskoa omiin voimavaroihinsa ja kykyihinsä sekä oppii pilkkomaan tavoitteita pienemmiksi mahdollisiksi askeliksi, elämässä vahvistuu myönteinen tarina - ongelmista huolimatta.
Valmennuksen tavoitteena on alkaa kääntää ihmisen tarinaa itsestään ja omista taidoistaan ja tulevaisuudestaan. Valmennus toimii osana neuropsykiatrista kuntoutusta, jonka kokonaisvaltainen tavoite on ttukea ihmistä hyväksymään itsensä ja alkaa etsiä uusia vaihtoehtosia rakentavia toimintamalleja. Ja tehdä se sovinnossa ympäristön kanssa. Valmentajan tehtävänä on inspiroida asiakasta muutokseen. Valmentajan roolim liikkuu tasavertaisuuden, asiantuntijuuden ja avoimen tilan (nk. tyhjä pää) välillä joustavasti. Valmentaja työskentelee aktiivisesti myös suhteessa henkilön muuhun verkostoon nähden mm. varmistaen tiedon kulkua ja samansuuntaisia tavoitteita. Toki eteen tuklee tilanteista, jossa valmennus ei ole oikea-aikaista- eikä valmentaja voi auttaa asiakasta. Tavoitteena on kuitennkin päästä nk tosiasiakassuhteeseen, jossa asiakas ja valmentaja ovat yhdessä määritelleet hoidon ja tapaamisten tavoitteet. Asiakas on aktiivinen ja motivoitunut.
Kirja tarjoaa erilaisia lähestymistapoja valmennukseen ja hyvän asiakassuhteen syntymiseen. Olenniasessa roolissa on kuuntelu sekä avoimet kysymykset. Kun asiakas tuntee tulleensa kuulluksi ja puhuneensa olennaisista asioista, on mahdollista alkaa kääntää ongelmapuhetta tavoitepuheeksi. Kielellä on suuri merkitys. Asiakas on asiantuntija ja kieli, jota hän käyttää, on tiedostettava. Valmentaja on aidosti kiinnostunut asiakkaasta ja valmennuksessa keskitytään taitoihin ja kykyihin. Tämä ote ei estä puhumasta vaikeuskista ja ongelmista, koska negatiiviset asiat ovat yhtä totta. Ongelmat tuovat realismia valmennukseen ja auttaa näkemään sen, mitkä niistä ovat käännettävissä tavoitteiksi ja mihin ongelmiin voidaan vaikuttaa esim suhdetta muutettaessa (hyväksyminen). Elämässä tapahtuu paljon erilaisia asioita, ja se mihin huomiota kiinnittää kasvaa ja vahvistuu. Valmennuksessa on tärkeää määritellä se tavoite, jota kohti edetään. Tavoite saa muuttua matkan varrella, mutta sen pitää olla selkeä kummallekin osapuolelle. Kirjassa avataan myös ryhmävalmennuksen ja vertaistuen etuja.
Jotta valmennus tuottaisi hyviä tuloksia, valmetajien ja yhteistyöverkostojen tulisi tietää riittävästi neuropsykiatrisista häiriöistä. Se lisää ymmärrystä sekä ihmisen näkemistä ongelmien sijaan. se myös lisää mahdollisuutta yhteisen kielen luomiseen, koska adhd-ihminen tulee vuorovaikutukseen omalla tavallaan. Häntä voisi verrata turistiin vieraassa maassa, jossa kulttuuri ja kieli ovat vieraita. Kaikki meistä tuntee iloisiä sählääjiä, energiapakkausksia, moottoriturpia, sekä laikuuteen ja saamattomuuteen taipuvia ihmisiä. Suomessa elää arvioidusti yli 200000 henkilöä, joiden tarkkaavaisuuden ja toiminnansäätelyissä on ongelmia. Näiden ihmisten todellisuus on rakentunut usein siten, että negatiivista palautetta on tullut niin perheeltä, koulusta kuin työpaikaltakin (jos sellaista on). Tämä palaute on rakentanut heidän käsityksestään itsestään ja omasta osaamisestaan. Ilman hoitoa ja kuntoutusta päihdekäytön, rikollisuuden ja syrjäytymisen riskit kasvavat.
Ohjaukseen ja valmennukseen tulevilla ihmisillä on vaikeuksia jo päivittäisten tehtävien suorittamisessa ja mitä enemmän vastuuta (esim lapsista) tulee, sen haastavammaksi käy hoitamattoman adhd/add henkilön arjen- ja elämänhallinta. Kirjassa kuitenkin elää toivon sanoma. Adhd ei ole peikko, joka pitää häätää - vaan siinä piilee myös yhteiskunnan kannalta eteenpäinvieviä ja rakentavia ominaisuuksia. Adhd-henkilö on energinen, katsoo asioita uteliaasti innovatiivisista näkökulmista ja on loistava innostaja. Kun ihminen saa uusia näkökulmia, uskoa omiin voimavaroihinsa ja kykyihinsä sekä oppii pilkkomaan tavoitteita pienemmiksi mahdollisiksi askeliksi, elämässä vahvistuu myönteinen tarina - ongelmista huolimatta.
Valmennuksen tavoitteena on alkaa kääntää ihmisen tarinaa itsestään ja omista taidoistaan ja tulevaisuudestaan. Valmennus toimii osana neuropsykiatrista kuntoutusta, jonka kokonaisvaltainen tavoite on ttukea ihmistä hyväksymään itsensä ja alkaa etsiä uusia vaihtoehtosia rakentavia toimintamalleja. Ja tehdä se sovinnossa ympäristön kanssa. Valmentajan tehtävänä on inspiroida asiakasta muutokseen. Valmentajan roolim liikkuu tasavertaisuuden, asiantuntijuuden ja avoimen tilan (nk. tyhjä pää) välillä joustavasti. Valmentaja työskentelee aktiivisesti myös suhteessa henkilön muuhun verkostoon nähden mm. varmistaen tiedon kulkua ja samansuuntaisia tavoitteita. Toki eteen tuklee tilanteista, jossa valmennus ei ole oikea-aikaista- eikä valmentaja voi auttaa asiakasta. Tavoitteena on kuitennkin päästä nk tosiasiakassuhteeseen, jossa asiakas ja valmentaja ovat yhdessä määritelleet hoidon ja tapaamisten tavoitteet. Asiakas on aktiivinen ja motivoitunut.
Kirja tarjoaa erilaisia lähestymistapoja valmennukseen ja hyvän asiakassuhteen syntymiseen. Olenniasessa roolissa on kuuntelu sekä avoimet kysymykset. Kun asiakas tuntee tulleensa kuulluksi ja puhuneensa olennaisista asioista, on mahdollista alkaa kääntää ongelmapuhetta tavoitepuheeksi. Kielellä on suuri merkitys. Asiakas on asiantuntija ja kieli, jota hän käyttää, on tiedostettava. Valmentaja on aidosti kiinnostunut asiakkaasta ja valmennuksessa keskitytään taitoihin ja kykyihin. Tämä ote ei estä puhumasta vaikeuskista ja ongelmista, koska negatiiviset asiat ovat yhtä totta. Ongelmat tuovat realismia valmennukseen ja auttaa näkemään sen, mitkä niistä ovat käännettävissä tavoitteiksi ja mihin ongelmiin voidaan vaikuttaa esim suhdetta muutettaessa (hyväksyminen). Elämässä tapahtuu paljon erilaisia asioita, ja se mihin huomiota kiinnittää kasvaa ja vahvistuu. Valmennuksessa on tärkeää määritellä se tavoite, jota kohti edetään. Tavoite saa muuttua matkan varrella, mutta sen pitää olla selkeä kummallekin osapuolelle. Kirjassa avataan myös ryhmävalmennuksen ja vertaistuen etuja.
Kirjassa avataan erilaisia menetelmiä kuten tarinallisuuden hyödyntämistä, arvostavaa haastattelua (appreciative inquiry), palautteen antoa (hampurilaismalli), omien oppimistyylien tiedostamista sekä mm keinoja sosiaalisten suhteiden luomiseen.
Kirja toimii hyvänä käsikirjana asiakassuhteiden ohjaamiseen ja oman valmennusosaamisen vahvistamiseen. Suosittelen lämpimästi!
lauantai 25. kesäkuuta 2011
odotuksilla on merkitystä (ajatuksia Suzanne segerstomin artikkeleista ’90 studies optimism and the immune system)
Sattuipa silmiin yhdysvaltalaisen tutkijan Suzanne Segerstomin kirjoituksia toiveikkuudesta ja sen yhteydestä terveyteen. Onnellisuus on tunne, optimismi taas uskoa siihen, että tulevaisuudesta selviää ja että siellä on odotettavissa hyviä asioita. Optimisimi on siis asenne ja vakaampi kuin vaihteleva onnellisuuden tunne. Kyse on Segerstomin mukaan siitä, mihin kiinnitämme tietoisesti huomiota. Optimistisesti omaan kompetenssiinsa suhtautuvan jokainen onnistuminen lisää toiveikkuutta seuraavaan onnistumiseen. Kyse on siis myönteisestä kehästä.
Segerstrom kertoo optimismin eduista ja periaatteista suhteessa terveyteen. Myönteisyys suojaa stressiltä. Segerstrom tutki ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelijoita 16 vuoden ajan. Hän loi tutkimuksessaan mittariston, jonka perusteella hän mittasi opiskelijoiden optimismia. Kun optimismitaso nousi pisteen verran asteikolla, vastustuskyky kokeessa annettuhin viruksia kohtaan nousi 20 prosenttia. Ahdistus ja muut negatiiviset tunteet vaikuttavat elimistöön haitallisesti, ja optimistinen asenne näyttäisi Segerstromin mukaan suojaavan näiltä haitallisilta vaikutuksilta.
Segerstomin mukaan myönteisyys näkyy tekemisen tasolla siten, että toiveikkaasti tulevaisuuteen suhtautuva ihminen elää terveellisemmin, sairastuessaan toiveikkuus tulevaisuutta kohtaan lisäisi myös sitoutumista omaan hoitoon.
Segerstromin tutkimus näyttäisi tukevan vanhaa suomalaiusta sanalaskua, että nauru pidentää ikää. Optimisti elää keskimäärin noin 10 vuotta pidempään kuin pessimisti.
Segerstrom kertoo optimismin eduista ja periaatteista suhteessa terveyteen. Myönteisyys suojaa stressiltä. Segerstrom tutki ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelijoita 16 vuoden ajan. Hän loi tutkimuksessaan mittariston, jonka perusteella hän mittasi opiskelijoiden optimismia. Kun optimismitaso nousi pisteen verran asteikolla, vastustuskyky kokeessa annettuhin viruksia kohtaan nousi 20 prosenttia. Ahdistus ja muut negatiiviset tunteet vaikuttavat elimistöön haitallisesti, ja optimistinen asenne näyttäisi Segerstromin mukaan suojaavan näiltä haitallisilta vaikutuksilta.
Segerstomin mukaan myönteisyys näkyy tekemisen tasolla siten, että toiveikkaasti tulevaisuuteen suhtautuva ihminen elää terveellisemmin, sairastuessaan toiveikkuus tulevaisuutta kohtaan lisäisi myös sitoutumista omaan hoitoon.
Segerstromin tutkimus näyttäisi tukevan vanhaa suomalaiusta sanalaskua, että nauru pidentää ikää. Optimisti elää keskimäärin noin 10 vuotta pidempään kuin pessimisti.
lauantai 18. kesäkuuta 2011
ratkaiskeskeistä valmennusta valmentamassa
Oli huikea aamupäivä kollegoitteni kanssa, kun syvennyimme ratkaisukeskeiseen ajattelutapaan ja pohdimme myös, mitä se valmennustyö tarkoittaa. Pidimme valmentajien kesken yhteisen tutkimushetken teeman parissa, ja teimme erityyppisiä harjoituksia ratkaisu- ja voimavarakeskeisiä mentelmiä soveltaen.
Aloittelimme kiitollisuusteemalla, tutkien aamun onnistumisia ja pieniä hyviä hetkiä. Huomiomme kohde on todellisuuttamme, ja mihin kiinntämme huomiotamme kasvaa ja vahvistuu. Sen lisäksi pohdimme, ketkä kaikki olivat olleet mukana näissä aamun hetkissä eli kenen kanssa konstruioimme todellisuuttamme ja millaisia keinoja meillä siinä oli käytössä.
Koska olin nk. vetovastuussa, availin omia motiivejani käyttää tällaisia työmenetelmiä, ja sitä millaisia kokemuksia asiakastyössä ja työyhteisöissä olin näistä saanut. Tuoeimpia esimerkkejä löytyi juuri valmistuneista opiskelijoista ja niistä prosesseista, joita kollegani kanssa olimme yhdessä opiskelijoiden kanssa onnistuneet tuottaa. Kukoistavia ja osaavia nuoria, ja jotka näkevät itsessään osaamista ja vahvuuksia! Työn tavoitteilla on merkitystä.
Teimme onnistumisen tutkimisen haastattelun, jossa pareittain tutkimme asiakaskeissejä. Tästä harjoituksesta löytyi paljon keskusteltavaa. Vaikka olen aiemmin pitänyt aiheesta koulutuksia, olen aina yhtä äimän käkenä siitä, kuinka hienoja tarinoita ja kuinka hienosti ihmiset osaavat nostaa toisistaan osaamista, onnistumista ja vahvistaa niitä hienoja hetkiä ja tehdä jotain olennaista näkyväksi. Totesimme, kuinka hieno ja arvostava tapa tällainen haastattelu on pysähtyä kuulemaan ja tulla kuulluksi!
Lopuksi lyhyiden teoriaosuuksien ja arvostavan työotteen tausta-olettamuksien kautta lähdimme narratiivisemmille poluille hahmottamaan kieltä, jota käytämme kertoessamme tarinaamme itsestämme työntekijöinä, ja siitä miten se vaikuttaa itseemme, työyhteisöön ja asiakkaisiimme.
Olen iloinen, että saan työskennellä näin hienojen ihmisten kanssa. Ja siitä miten erilaisista tarinoista ja näkökulmista voi oppia!
Aloittelimme kiitollisuusteemalla, tutkien aamun onnistumisia ja pieniä hyviä hetkiä. Huomiomme kohde on todellisuuttamme, ja mihin kiinntämme huomiotamme kasvaa ja vahvistuu. Sen lisäksi pohdimme, ketkä kaikki olivat olleet mukana näissä aamun hetkissä eli kenen kanssa konstruioimme todellisuuttamme ja millaisia keinoja meillä siinä oli käytössä.
Koska olin nk. vetovastuussa, availin omia motiivejani käyttää tällaisia työmenetelmiä, ja sitä millaisia kokemuksia asiakastyössä ja työyhteisöissä olin näistä saanut. Tuoeimpia esimerkkejä löytyi juuri valmistuneista opiskelijoista ja niistä prosesseista, joita kollegani kanssa olimme yhdessä opiskelijoiden kanssa onnistuneet tuottaa. Kukoistavia ja osaavia nuoria, ja jotka näkevät itsessään osaamista ja vahvuuksia! Työn tavoitteilla on merkitystä.
Teimme onnistumisen tutkimisen haastattelun, jossa pareittain tutkimme asiakaskeissejä. Tästä harjoituksesta löytyi paljon keskusteltavaa. Vaikka olen aiemmin pitänyt aiheesta koulutuksia, olen aina yhtä äimän käkenä siitä, kuinka hienoja tarinoita ja kuinka hienosti ihmiset osaavat nostaa toisistaan osaamista, onnistumista ja vahvistaa niitä hienoja hetkiä ja tehdä jotain olennaista näkyväksi. Totesimme, kuinka hieno ja arvostava tapa tällainen haastattelu on pysähtyä kuulemaan ja tulla kuulluksi!
Lopuksi lyhyiden teoriaosuuksien ja arvostavan työotteen tausta-olettamuksien kautta lähdimme narratiivisemmille poluille hahmottamaan kieltä, jota käytämme kertoessamme tarinaamme itsestämme työntekijöinä, ja siitä miten se vaikuttaa itseemme, työyhteisöön ja asiakkaisiimme.
Olen iloinen, että saan työskennellä näin hienojen ihmisten kanssa. Ja siitä miten erilaisista tarinoista ja näkökulmista voi oppia!
torstai 16. kesäkuuta 2011
Kukoistuksen opit à la Seligman
Parasta lähestymistavassa on sen umpiposituuvisuus. Seligmanin tutkimustulokset ja koulujen ja armeijan (ja yksilöiden) valmennushankkeet ovat vaikuttavia. Ihmiset voivat oppia itsesäätely- ja muita taitoja, jotka selvästi parantavat heidän koettua elämänlaatuaan ja tyytyväisyyttään. Kirjaa lukiessa tulee mieleen, että psykologisettaidot pitäisi saada osaksi meidänkin kouluopetusta. Oppisimmepa puhumaan vahvuuksista, kehittämään niitä ja arvostamaan niitä myös muissa ihmisissä. Suomalaiseen kulttuuriin soisi paljon enemmän kukoistusta!
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Infoa Mindfulness-tapahtumasta
Hei!
Välitän alla olevan tapahtuman järjestäjän toivomuksesta tietoa mielenkiintoisesta ja ainutlaatuisesta hyvinvointi-, meditaatio- ja mindfulnesstapahtumasta Suomessa. Tapahtumassa luennoi alalla ympäri maailman tunnettu Dr. Alan Wallace. Toivottavasti käytät hetken tutustuaksesi alla olevaan tapahtuman esittelyyn. Jos tiedät ystävä-, tuttava-, työpiireissäsi olevan henkilöitä, jotka ovat aiheesta kiinnostuneita, on viesti vapaasti välitettävissä heille.
****
Mind Training for Settling the Mind:
Finding Happiness from Within.
"Shamatha & Four Immeasurables"
Saturday August 13, 2011 9:00 - 17:00
Sunday August 14, 2011 9:00 - 17:00
Location: Wanha Satama, Helsinki, Finland
Weekend Mindfulness & Meditation; Retreat with an internationally renowned meditation teacher, author and scientist Dr. Alan Wallace.
Dr. Alan Wallace has been a key member in many Mind & Life collaboration meetings with the Dalai Lama and groups of leading scientists in social, emotional, and cognitive psychology and neuroscience. Together they strive to build a deeper understanding of methods and practices to nourish healthy and positive qualities of mind throughout society.
During this weekend Dr. Alan Wallace will teach:
- Three practices of mindfulness meditations, which are an effective approach to soothing the body and calming the discursive mind
- Advanced meditation techniques for settling the mind in its natural state
- How to meditate the Four Immeasurable Qualities of the Heart
Fees for Mindfulness & Meditation Weekend
Price for private persons: 240 Euro (VAT included)
Price for companies: 330 Euro (+ VAT 23%will be included to the price)
If you pay your ticket as an entrepreneur or your ticket is paid by company or association.
Price for students: 200 Euro (VAT Included). Verification is needed.
WELCOME!
Registration:
Send mail to seminars@flowenlit.com with the title "Alan Wallace Meditation Weekend in August"
Secure your seat/s in this rare opportunity to meet and listen Dr. Alan Wallace - This event will fill in quickly.
For more information about Dr. Alan Wallace visit and seminars in August in Helsinki please contact Heidi Sederholm (research@sbinstitute.com)
Relevant Research:
Center for Investigating Healthy Minds
Mind & Life
Santa Barbara Institute for Consciousness Studies
UC Davis: Center for Mind and Brain: Overview of the Shamatha Project
Latest scientific results from the
Shamatha Meditation Practices:
ScienceDaily.com: Psychological Changes from Meditation Training Linked to Cellular Health
ScienceDaily.com: Meditation Helps Increase Attention Span
Emotion © 2011 American Psychological Association: Intensive Meditation Training Predicts Improvements in Self-Reported Adaptive Socioemotional Functioning (PDF)
Välitän alla olevan tapahtuman järjestäjän toivomuksesta tietoa mielenkiintoisesta ja ainutlaatuisesta hyvinvointi-, meditaatio- ja mindfulnesstapahtumasta Suomessa. Tapahtumassa luennoi alalla ympäri maailman tunnettu Dr. Alan Wallace. Toivottavasti käytät hetken tutustuaksesi alla olevaan tapahtuman esittelyyn. Jos tiedät ystävä-, tuttava-, työpiireissäsi olevan henkilöitä, jotka ovat aiheesta kiinnostuneita, on viesti vapaasti välitettävissä heille.
****
Mind Training for Settling the Mind:
Finding Happiness from Within.
"Shamatha & Four Immeasurables"
Saturday August 13, 2011 9:00 - 17:00
Sunday August 14, 2011 9:00 - 17:00
Location: Wanha Satama, Helsinki, Finland
Weekend Mindfulness & Meditation; Retreat with an internationally renowned meditation teacher, author and scientist Dr. Alan Wallace.
Dr. Alan Wallace has been a key member in many Mind & Life collaboration meetings with the Dalai Lama and groups of leading scientists in social, emotional, and cognitive psychology and neuroscience. Together they strive to build a deeper understanding of methods and practices to nourish healthy and positive qualities of mind throughout society.
During this weekend Dr. Alan Wallace will teach:
- Three practices of mindfulness meditations, which are an effective approach to soothing the body and calming the discursive mind
- Advanced meditation techniques for settling the mind in its natural state
- How to meditate the Four Immeasurable Qualities of the Heart
Fees for Mindfulness & Meditation Weekend
Price for private persons: 240 Euro (VAT included)
Price for companies: 330 Euro (+ VAT 23%will be included to the price)
If you pay your ticket as an entrepreneur or your ticket is paid by company or association.
Price for students: 200 Euro (VAT Included). Verification is needed.
WELCOME!
Registration:
Send mail to seminars@flowenlit.com with the title "Alan Wallace Meditation Weekend in August"
Secure your seat/s in this rare opportunity to meet and listen Dr. Alan Wallace - This event will fill in quickly.
For more information about Dr. Alan Wallace visit and seminars in August in Helsinki please contact Heidi Sederholm (research@sbinstitute.com)
Relevant Research:
Center for Investigating Healthy Minds
Mind & Life
Santa Barbara Institute for Consciousness Studies
UC Davis: Center for Mind and Brain: Overview of the Shamatha Project
Latest scientific results from the
Shamatha Meditation Practices:
ScienceDaily.com: Psychological Changes from Meditation Training Linked to Cellular Health
ScienceDaily.com: Meditation Helps Increase Attention Span
Emotion © 2011 American Psychological Association: Intensive Meditation Training Predicts Improvements in Self-Reported Adaptive Socioemotional Functioning (PDF)
maanantai 23. toukokuuta 2011
Valmentaja vai ystävä?
Olen herkistynyt valmentamiselle. Aloitettuani valmentajaksi opiskelun joka puolelta löytyy aihetta sivuavaa kirjallisuutta sekä valmentajia. Valmentaminen on myös ajanhengen mukaista. Korvaako valmennus ohentuneet sosiaaliset yhteisöt ? Vai tarjoaako se ratkaisuja moniarvoisessa mahdollisuuksien maailmassa toimimiseen, jossa yksilöllä on yhä enemmän polkuja valittavanaan? Onko valmentaja hyvän elinikäisen ystävän korvike, joka kuuntelee ja osaa kysyä oikeat kysymykset? Vai onko valmennus yhä paremminvoivien palvelu, mahdollisuus kehittää itseään miellyttävän henkilökohtaisen palvelun kautta? Ovatko ne ongelmat joita valmennuksella ratkaistaan ongelmia jotka ennen olisi lakaistu maton alle tai jotka olisi mielletty normaaliksi käytökseksi? Kun voimme paremmin, medikalisoimme ruumiin ja valmennamme mielen. Meistä tulee yhä paremmin käyttäytyviä. Vihdoinkin ihmiskunnan historiassa on aika keskittyä oleelliseen: ihmisten väliseen parempaan interaktioon ja paremien yhteisöjen rakentamiseen.Se on hyvä.
Itse arvelisin, että suurin syy valmennuksen kysynnän kasvuun on individualismin korostus ja laajeneva määrä vaihtoehtoisia poljuja, joita keskiluokkainen länsimainen ihminen voi elämässään valita. Yksilö haluaa valita oikein, huolestuu valinnoistaan ja osaa etsiä valmentajan avukseen.
Toisaalta tarve voi johtua yksinäisyydestä ja pitkäaikaisten ystävien puutteesta. Nykyisessä globaalissa verkostomaailmassa ystävämme katoavat helposti valtamerten taakse, eikä facebook-tykkäys oikeasti korvaa pitkiä kyökkisessioita oikeine kosketuksineen. Mietin tätä harjoitusvalmentajani kanssa päivän Skype-valmennussession päätteeksi. Skype-valmennus olisi ollut melkein kuin oikea kohtaaminen jos ukkonen ei olisi ensin vienyt sähköä ja sen jälkeen katkonut kaistaa tuon tuosta. Voi tätä digimaailman haurautta! Skype-valmennuksessa kuitenkin pääsee helposti toisen pään sisään eivätkö ympäristötekijät kuten hajut, nieleskelyt tai väärin napitettu pusero pääse häiritsemään. Voi olla jopa helpompi keskittyä toisen puheeseen ja sen tulkintaan kuin livenä. Virtuaalivalmennukset varmasti sopivat moneen tarkoitukseen. Skype myös palauttaa kaukaiset ystävätkin osaksi omaa keittiönpöytää.
Mietimmekin valmentajan ja ystävän välistä eroa. Olin tavannut harjoitusvalmentajaani kolleganani ja uutena ystävänäni useita kertoja viimeisten viikkojen aikana ja tämä näkyi valmennuksessa: en pystynyt enää suhtautumaan häneen kuin valmentajaan, vaan puhuin kuin ystävälleni. Myös valmentajani puhe oli muuttunut johdattelevammaksi, ystävälle on selvästi vaikeampi puhua "tyhjästä päästä" kuin ventovieraalle. Itse koin vieraamman valmentajan otteen tehokkaammaksi: valmennettavan on itse työstettävä asiaa enemmän. Ystävä-valmentajan kanssa taas lähestytään keittiönpöytäkeskustelua, jossa johtopäätös on kenties sama, mutta fiilis eri. Ystäväkeskustelussa harhaudutaan eri poluille ja jonkinlaisen konsensuksen hengessä päästään intuitiivisiin johtopäätöksiin. Hyvä ystävähän osaa kyllä kysellä samankaltaisia arvostavia kysymyksiä kuin ratkaisukeskeisesti on tapana - ja jättää vastaukset ja vastuun kaverilleen. Ystävän kanssa syntyy kuitenkin usein "me-ajattelua", jossa oma vastuu ja rooli ei ole ihan niin kirkas.
Johtopäätös: hyvät ystävät ajavat osittain saman asian kuin valmentajat. Toisaalta kaikkia asioita ei ehkä halua jakaa ystäviensä kanssa eivätkä kaveritkaan jaksa auttaa alati haarautuvien polkujen maailmassa kaikissa valinnoissa. Ammattivalmentajan kanssa pääsee suoremmin "tavoitteeseensa" ja joutuu pohtimaan enemmän itse omaa valintaansa. Ennusteeni onkin, että valmentajien kysyntä lisääntyy. Valintatilanteet eivät tule vähenemään ja on helpompi hankkia valmentaja kuin ystävä. Ja ystävyyden säilyytämisenkin kannalta on hyvä välillä turvautua ammattivalmentajaan.
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Näin se homma etenee...
Arvostavien haastatteluiden osalta "kotiläksyt" on nyt tehty, tosin innostus niihin lisääntyi niin että jatkanen tätä harrastusta vielä moneen otteeseen. Yhden haastattelun jälkeen pohdimme, kuinka hyvä sitä olisi käyttää myös tiimien kehittämisessä. "Mikä työkavereissa on parasta", olisi monelle porukalle hyvä pysähtyä miettimään. Kukka-menetelmä tuntui antavan kovin rauhallisen olon omien hyvien puolien ja voimavarojen ollessa näkyvillä paperilla, oma mieli helposti takertuu riittämättömyyteen ja ei-tehtyjen töiden syövereihin. Haastatteluiden tekeminen on todella mielenkiintoista ja mukavaa, ja lisää "mun juttu" -tunnetta koko tähän valmentamiseen. Kartalla ollaan :)
maanantai 2. toukokuuta 2011
Voihan blogi
Tässä taannoin istuin junassa, ja viereeni istahti melko sekalaisen näköinen seurakunta laitapuolen kulkijoita. ajattelin väsyneenä, että ihan oikeasti enny jaksa, meen muualle istumaan. Onneksi luontainen laiskuuteni voitti, ja jäin istumaan paikalleni.
En voinut olla kuulematta päihdekeskeisestä elämäntyylistä aiheutuvia seurauksia ja ilmiöitä käsittelevää keskustelua, ja sitten aloin erottaa lauseita, kuten: ei tällasesta elämästä tuu yhtään mitään. Ihmisen on tärkeetä pitää itsestään huolta. (arvo-tadaa!) Mä haluaisin vaan olla rauhassa ja levätä, jatkoi toinen (unelma-tadaa!). Ja keskustelu jatkoi, ja minä kertasin tärkeän läksyn. Niin, ei ole koiraa karvoihin katsomista. Jokainen ihminnen voi olla (positiivinen) yllätys.
Tästä tämä kirjoittaminen nyt käynnistyy.
En voinut olla kuulematta päihdekeskeisestä elämäntyylistä aiheutuvia seurauksia ja ilmiöitä käsittelevää keskustelua, ja sitten aloin erottaa lauseita, kuten: ei tällasesta elämästä tuu yhtään mitään. Ihmisen on tärkeetä pitää itsestään huolta. (arvo-tadaa!) Mä haluaisin vaan olla rauhassa ja levätä, jatkoi toinen (unelma-tadaa!). Ja keskustelu jatkoi, ja minä kertasin tärkeän läksyn. Niin, ei ole koiraa karvoihin katsomista. Jokainen ihminnen voi olla (positiivinen) yllätys.
Tästä tämä kirjoittaminen nyt käynnistyy.
torstai 28. huhtikuuta 2011
Ryhmäpalaveri 28.4.2011
- Keskusteltiin valmennuksista; Maija ja Petra olivat tehneet ulkopuolista valmennusta ja jakoivat kokemuksiaan
- Jaettiin valmennusparit:
Petra valmentaa Johannaa 3 krt, á 2h
Petra valmentaa Veeraa Skype 2 x 2h
Riku valmentaa 2 krt á 2h Maijaa
Riku valmentaa Neaa 3 x 2h
Johanna valmentaa Maijaa 3 x 2h
Johanna valmentaa 2 x 2h Rikua
Veera valmentaa 3 x 2h Rikua
Veera valmentaa 2 x Johannaa
Maija valmentaa 3 x 2h Petraa, Skype
Maija valmentaa 2x 2h Neaa
Neea valmentaa 3 x Veeraa
Neea valmentaa 2 x Petraa
Valmentaja sopii tapaamiset valmennettaviensa kanssa toukokuun loppuun mennessä. Petra hoitaa tiedotuksen Marikalle päin.
Seuraava tapaaminen Krissen kanssa 11.5. klo 9.30
- Jaettiin valmennusparit:
Petra valmentaa Johannaa 3 krt, á 2h
Petra valmentaa Veeraa Skype 2 x 2h
Riku valmentaa 2 krt á 2h Maijaa
Riku valmentaa Neaa 3 x 2h
Johanna valmentaa Maijaa 3 x 2h
Johanna valmentaa 2 x 2h Rikua
Veera valmentaa 3 x 2h Rikua
Veera valmentaa 2 x Johannaa
Maija valmentaa 3 x 2h Petraa, Skype
Maija valmentaa 2x 2h Neaa
Neea valmentaa 3 x Veeraa
Neea valmentaa 2 x Petraa
Valmentaja sopii tapaamiset valmennettaviensa kanssa toukokuun loppuun mennessä. Petra hoitaa tiedotuksen Marikalle päin.
Seuraava tapaaminen Krissen kanssa 11.5. klo 9.30
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
TOIMIVA PALAUTE ratkaisukeskeisessä valmennuksessa
PALAUTE
Mikä on palautteen tarkoitus?
- Jos kyseessä valmentajan antama palaute:
- Toivottu muutos. Varmistaa etenemisen toivottuun suuntaan. Tarkoitus rakentaa siltaa toiseen suuntaan, ja saada oma tahto hallitusti läpi. Muutos käytöksessä?
- Yhteistyöhakuista. Keskittyy toimintaan.
Mitä on kannustava palaute?
- Toimii hampurilaismallin mukaan.
- Mihin suuntaan toiminta lähtee palautteen mukaan suuntaamaan?
- Miten palaute vaikuttaa yleensäkin ihmisiin?
- Palautteen ei pitäisi olla neuvovaa, vaan enemmänkin ratkaisukeskeistä. Eli palautteen saaja voi oivaltaa itse toiminnan suunnaan ja palaute rakentaa näin jotain uutta.
Kaikki tämä positiivisessa hengessä!!!!
Millaista on kriittinen, korjaava palaute ratkaisukeskeisessä työskentelyssä?
- Ratkaisukeskeisessä työskentelyssä pitää olla tilaa myös kriittiselle palautteelle.
- Tulisi nähdä alkuperäinen tarkoitus, mikä toiminnan alkuperä ylipäätään on? Yleensä toiminnoilla on tarkoitus tuottaa mielihyvää itselleen, vaikka se olisikin muille vaikea ymmärtää.
- Kun vuorovaikutus toimii, voit tuoda työskentelyyn millaista palautetta tahansa.
- Palautteen aitouden vuoksi ei välttämättä tarvitse olla pelkästään positiivinen, vaan suhtautua myös kriittisesti.
- Mihin oma palaute kohdistetaan?
- Merkitystä on myös sillä, miten palaute annetaan (aika, paikka ja esim. s-posti) ja minkälainen on vastaanottokyky. → Palaute pitäisi tulla kuitenkin heti, että konkreettisuus säilyy.
- Korjaavan palautteen tarkoituksena voisi olla muutos heti.
Miten otan vastaan hyvän palautteen?
- Aito kiitos
- Oppimistilanne: valmentaja kehittää onnistumisen myötä toiminnalleen mallin
- Onnistumisen putki
- Hyvä palaute voi olla myös korjaavaa palautetta
- Konkretisoidaan onnistuminen, analysoidaan hyvät puolet (analysointiin pystytään, koska suhtaudutaan ulkokehältä asiaan)
Miten otan vastaan vastustavan ja kriittisen ryhmän/valmennettavan palautteen?
- Tulisi päästä ytimeen, mistä tämä johtuu?
- Omat tunnereaktiot tulisi tunnistaa
- Keskustelu ja kysymysten esittäminen
- Kritiikin tavoite – miksi ei haluta muuttua? Etsitään vastaukset siihen, mitä kritiikin takana on?
- Toimintaa muuttava sekin on: jos palaute on oikeutettua, valmentajan on pystyttävä muuttamaan toimintansa suuntaa
Millaisin keinoin selviän kovasta negatiivisesta kritiikistä?
- Jälkeenpäin vai siinä hetkessä?
- Oman tunnetilan kuuntelu ja tunteiden sääntely – yleensä valmentajan työminä.
- Analysoi syvemmin ja konkretisoi palaute
- Vuorovaikutustaidolla suuri merkitys
- Tilanteen jälkeen: opitaan tilanteesta ja analysoi palaute. Tämän perusteella omaa toimintaa voi muuttaa. Oma alkuperäinen tarkoitus tulisi tarkistaa.
- Jos pattitilanne: mahdollisuuksia ottaa toinen valmentaja avuksi tai jopa ehdottaa valmentajan vaihtamista.
Miten annat kriittistä palautetta?
- Hyvä palaute tukee aina onnistumista
- On huomioitava, mihin palaute liittyy.
- Huomioi tapa, jolla palaute annetaan.
Palaute on tosi tärkeää ja keskeistä esimerkiksi valmentamisessa, johtamisessa, tiimityöskentelyssä etc. Se ohjaa mitä teemme, miksi ja miten. Olemme yleisesti melko huonoja antamaan palautetta, mutta myös vastaanotto usein ontuu.
Palautteen pitäisi olla motivoivaa.
Kaikki vuorovaikutus vaatii palautetta, olipa kyseessä reaktiot, sanat, käytös tai toiminta.
tiistai 29. maaliskuuta 2011
RATKAISUKESKEINEN VALMENTAJA -KOULUTUS | RYHMÄ ETZIJÄT
BLOGI AVATTU!
Ohessa ROPS ohjenuoraksi.
Tavoitteena on tuoda blogiin
Ryhmän jäsenet ovat Maija, Riku, Nea, Veera, Johanna ja Petra.
LIITE ALLA: ROPS 2011-2012
Ohessa ROPS ohjenuoraksi.
Tavoitteena on tuoda blogiin
- ajankohtaisia asioita
- aikatauluja
- yhteenvetoja
- keskustelua
Ryhmän jäsenet ovat Maija, Riku, Nea, Veera, Johanna ja Petra.
LIITE ALLA: ROPS 2011-2012
Ratkaisukeskeinen valmentaja 10 - koulutus
ROPS
Ryhmän nimi: Etzijät
MILLAINEN RYHMÄ OLEMME
Etzijät – something more - kuvaa meitä – olemme liikkeellä tämän matkamme alussa, pilke silmäkulmassa.
Ryhmämme koostuu jäsenistä, joilla kaikilla on omasta taustastaan ja kokemuksistaan toisille annettavaa ja toisilta opittavaa. Olemme uteliaita ja innokkaita oppimaan. Tahdomme olla rohkeita, ennakkoluulottomia ja avoimia muutokselle. Ryhmässämme on reilu annos leikkisyyttä.
TAVOITTEEMME ja opiskelumme painopistealueet
Ryhmän tavoitteena on tukea kunkin jäsenen valmentajaidentiteetin löytymistä. Haluamme työskennellä innovatiivisella työotteella ja tuottaa ryhmässämme uusia elämyksiä.
VALMIUTEMME, VOIMAVARAMME
Erilaisuutemme on voimavaramme. Se on laaja työkalupakki, joka koostuu toistemme osaamisesta ja avoimuudesta sitä kohtaan. Se kasvaa yhdessä tekemällä. Uteliaisuus ja mielikuvitus ovat myös voimavarojamme, jotka ruokkivat Etzijöitä kulkemaan kohti tavoitteita.
MITEN TOIMIMME YHDESSÄ
Yhdessä teemme kysymyksiä ja avaamme ajatuksia. Toimitaan avoimesti suhteessa ryhmään sekä suhteessa ulkomaailmaan. Etzijät käynnistää oppimisestaan blogin, koska ryhmämme haluaa olla vuorovaikutuksessa oppiakseen ja tehdäkseen sen myös läpinäkyvästi. Hyödynnämme myös erilaisia oppimisympäristöjä toimiaksemme yhdessä.
AIKATAULUMME
Olemme sopineet kevään 2011 Skype-palaverin, jossa alamme työstämään ensimmäistä ryhmätehtävää.
Livetapaamiset keväälle 2011 on myös sovittu, samoin ryhmävalmennukset valmentajamme kanssa.
Syksyn 2011 alkaa yhteisellä suunnittelupalaverilla.
ERITYISTÄ SOVITTAVAA
Blogi löytyy osoitteesta etzijat.blogspot.com
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)