Valmennustyön sovellus: väitöskirja akateemisten työttömien psyykkisestä valmennuksesta

Ilokseni löysin paikallisen kirjaston valikoimasta psyykkisestä valmennuksesta tehdyn väitöskirjan. Ajattelin, että ratkaisukeskeisen valmennuksen sisällön opiskelun lisäksi olisi mielenkiintoista lukea myös voimavaralähtöisen valmennuksen tutkimuksesta ja käytännön sovelluksesta suomalaisessa kontekstissa.

Tutkija Leena Vikeväinen-Tervonen on tehnyt vuonna 1998 Tampereen yliopiston psykologian laitokselle väitöskirjan "Akateemisten työttömien työnhakijoiden psyykkinen valmennus. Ratkaisukeskeisyys ja muut apuna käytetyt lyhytterapiat (NLP,hypnoosi, PD&SD) psyykkisessä valmennuksessa".

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pystytäänkö lyhytterapiamenetelmiin pohjautuvalla psyykkisellä valmennuksella vaikuttamaan myönteisesti akateemisten työttömien elämäntilanteeseen mm. suhteessa oman elämänhallinnan kokemiseen, vaikuttamaan myönteisesti harrastusaktiivisuuteen ja sosiaaliseen tukeen sekä lisääkö psyykkinen valmennus yleistä fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ( mielialan koheneminen, minäkuvan kokeminen ja kokemus työttömyydestä ja työllistymisestä). Tutkimukseen osallistui 54 akateemista työnhakijaa, joista puolet osallitui valmennukseen ja toinen oli nk. verrokkiryhmä. Henkilöt oli jaettu n. 10 hengen ryhmiin. Jokaisella ryhmällä oli n. 10 tapaamiskertaa. Tutkija on hyödyntänyt laajasti aiheesta jo tehtyä tutkimusta. Jos lukijaa mahdollisesti kiinnostaa tarkemmin tutkimusasetelma, kannattaa tutustua tarkemmin ko. tutkimukseen.

Tutkimushenkilöiden valmennuskerroilla oli käytetty mielenkiintoisia ja varsin käyttökelpoisia menetelmiä. Esimerkiksi NLP:n menetelmä resurssiympyrä on nyt kopioitu talteen omiin menetelmätiedostoihini. Valmennuskerroilla oli käytetty ratkaisukeskeisesta valmennuksesta ja terapiasta tuttuja menetelmiä. Esimerkiksi kotitehtäväksi oli annettu ohjeistus miettiä sellaisia asioita, joiden toivoisi jatkuvan elämässään. Tämän tehtävän tavoitteena oli jatkaa valmennuskertojen välillä tapahtuvaa itsenäistä työskentelyä sekä auttaa valmennukseen osallistuvia kiinnittävän huomiota siihen, mikä jo toimii ja mistä he saavat energiaa. Valmennustilanteissa oli hyödynnetty myös ihmekysymystä tukemaan tavoitetilan asettamista ja myönteisten odotusten sijoittamista tulevaisuuteen. Mielenkiintoista oli myös lukea sosio- ja psykodraamaharjoitusten hyödyntämisestä yhdessä ratkaisukeskeisyyden kanssa, jolla haettiin syvempää tunnetyöskentelytasoa. Mielikuvien vahvistamista tuettiin valmennuskerroilla hyödyntämällä rentoutus- ja NLP-menetelmiä. Edistymisen ja muutoksenarvioinnissa hyödynnettiin ratkaisukeskeisiä kysymyksiä, esimerkiksi ryhmän jäseniä pyydettiin kertomaan mikä on jo paremmin ja tulemaan tietoiseksi sen suhteen miten he olivat kyseisen asian saaneet aikaan, antamaan myönteistä palautetta edistymisestä sekä asettamaan uusia askeleita kohti seuraavaa lähitavoitetta.

Sitten tutkimuksen varsinaisiin tuloksiin.

Psyykkisellä valmennuksella oli selkeästi lyhyt- ja pistkäaikainen myönteinen vaikutus ryhmäläisten oman elämän hallinnan kokemiseen. Oman toiminnan suunnitteleminen ja näiden suunnitelmien totettaminen vahvistuivat. Sen lisäksi ryhmäläiset kertoivat oman suhtautumisensa elämään muuttuneen myönteisemmäksi. Tutkimustulosten valossa voidaan todeta ryhmäläisten hyötyneen valmennuksesta ja heidän päässeen asettamiinsa tavoitteisiin, myös oman elämänsä muuttamisessa.

Valmennus auttoi alkuun eli saavuttavamaan lähitavoitteitaan ja suuntaamaan kohti päätavoitetta eli työllistymistä. Eniten psyykkisestä valmennuksesta hyötyivät tässä tutkimuksessa ne, jotka arvioivat jo lähtötilanteessa omia voimavarojaan ja odotuksiaan myönteisemmin. Myös lähtötilanteen sitoutuneisuus sekä motivaatio vaikuttivat valmennuksen hyödyn kokemiseen.

Tutkimuksessa ilmeni, että myös akateemisten työttömien kohdalla työttömyys vaikuttaa negatiivisesti psyykkiseen hyvinvointiin. Tämä ilmenee mm. heikentyneenä elämänhallinnan tunteena, mielialan laskemisena ja sosiaalisten suhteiden kaventumisena. Myös fyysisen hyvinvointi on tämän tutkimuksen mukaan vahvasti kytköksissä työllistymiseen. Harrastusaktiivisuus korreloi psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Haasteellista tulosten tulinnassa oli kuitenki se, että työttömyys oli usean kohdalla lyhytaikaista ja harrastusaktiivisuus jo korkeaa alunperinkin (verrattuna esim suorittavaa työtä tehneiden työttömien tai opiskelijoiden ryhmissä).

Tutkimuksen tulosten analysioinnissakin todetaan, että suurimmat muutokset ryhmäläisillä tapahtuivat sillä alueella, jossa ryhmäläisillä oli suurimmat muutosodotukset. Ratakaisukeskeisyydessä tavoitteen asettamisella on keskeinen rooli. Joten sellaisten kysymysten asettaminen, jotka suuntaavaat ajattelemaan mitä tavoittelee, miten ja milloin aloittaa toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi, suuntaavat toimintaa ja ajattelua. Ne lisäävät kykyä asettaa asioita tärkeysjärjestykseen, kykyä asettaa oikeita tavoitteita oikeaan aikaan, kykyä tehdä päätöksiä ja lisätä päättäväisyyttä eli pysyä pätöksissään. Tutkimusryhmäläisten tavoitteissa erityisesti päättäväisyys oli keskeisellä sijalla. Tämä puolestaaan edisti ongelmien ratkaisua, oman hyvinvoinnin ylläpitämistä sekä tavoitteiden saavuttamista. Myös oman elämäntilanteen tulkitseminen myönteisemmäksi oli tutkimustulosten valossa yksi keskeinen vaikutus ryhmäläisiin.

Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että psyykkiselllä valmennuksella on ratkaisukeskeisen systeemimallin mukaisesti jonkin asteista myönteistä vaikutusta työttömien elämäntilanteeseen. Valmennus kehittää akateemisten työttömien työnhakijoiden omaa elämänhallintaa ratkaisukeskeisen teorian mukaisesti. Psyykkinen valmennus muuttaa selviytymiskeinoja siten, että ongelmia tarkotaan aktiivisesti ja järkiperäisesti sekä tavoitteellisesti. Tavoitteet pilkkoutuvat pienemmiksi lähitavoitteiksi, jotka on mahdollista saavuttaa.. Työttömyystilanne nähdään sellaiseksi, johon voi vaikuttaa omalla toiminnalla, ja että se on tilapäistä.

Psyykkinen valmennus ei tämän tutkimuksen mukaan auta lisäämään sosiaalisen tuen määrää tai saamaan työpaikkaa. Lisäksi psyykkinen valmennus ei auta yksiselitteisesti lisäämään harrastusaktiivisuutta tai muuttamaan persoonallisuuden piirteitä tai minä kuvaa myönteisemmäksi.

Se, mitä itse jäin tulevana valmentajana pohtimaan asetelmassa oli se, että ratkoivatko ryhmään osallistuneet ihmiset oikeaa ongelmaa. Ymmärrän ihan täysin, että nyky-yhteiskunnassamme työttömyys tulkitaan ongelmaksi, ja että se leimaa ihmisiä ja aiheuttaa ainakin syrjäytymisen riskin. Tavoite (työllistyminen) saattoi olla ulkopuolelta asetettu, ja se taas vaikuttaa työskentelyyn sitoutumiseen ja muutosodotuksiin kysesisellä alueella. jos työllistyminen ei ollutkaan osallistujan ensisijainen ongelma? Esimerkiksi psyykkisen hyvinvoinnin asteikolla mainittiin haitalliseksi tulkitun juomisen vähentyneen. Hienoa! se saattaa olla kyseiselle ihmiselle riittävän hyvä muutoksen kohde, joka saattaa edesauttaa työllistymistä pitkällä aikavälillä. Tutkimusmetodologiset menetelmät saattavat vaikuttaa siihen, että kokemuksen tutkiminen ja yksilöllisten vahvistumisen polkuja on haastavaa tutkia ja tulkita. Tutkija kuitenkin totetaa, että tässä tukimusasetelmassa ja käytettyjen interventioiden osalta asiakkaan oma tulkinta on ainoa luotettava tapa saada tietoa omista kokemuksista ja koetuista hyödyistä. Ryhmäläiset olivat olleet tyytyväisiä valmennuksen sisältöön, jolloin siitä on siis ollut varmasti hyötyä.


Tämä tutkimus on tehty 12 vuotta sitten. Ratkaisukeskeinen valmennus on kehittynyt suomalaisessakin kontekstissa tällä aikajanalla. Sen, minkä huomasin tätä tutkimusta lukiessani, että etsin valmennuksen rakennetta - dialogia ja valmennustilanteissa käytettyjä kysymyksiä. Olisi mielenkiintoista lukea tutkimustuloksia, joissa vertailtaisiin ryhmä- ja yksilötason valmennuksen vaikutuksista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Joka tapauksessa tutkimustulokset rohkaisevat käyttämään valmennuksen välineitä omassa työssä myös jatkossa.