ADHD ja ratkaisukeskeinen valmennus kirjasta voimaannuttavan ohjaamisen käsikirja

Luin L. Mannström-Mäkelän ja K. Saukkolan Voimaannuttavan ohjaamisen käsikirjan, joka on suunntattu kaikille myönteisen elämänhallinnan tukemistyötä tekeville (valmentajille). Kirjoittajat ovat työskennelleet adhd-henkilöiden kanssa soveltaen ratkaisu- ja voimavarakeskeisiä menetelmiä.Kirja keskittyy lähinnä adhd ja add-henkilöiden taitojen, itsetunnon ja aktiivisen myönteisen elämänpolun vahvistamiseen. Kirjassa olevat ratkaisukeskeiset menetelmät soveltuvat myös mm. päihde- ja mielenterveyshaasteiden kanssa painivien ihmisten tukemiseen. Kirjaa voi lukea niin valmentamisen näkökulmasta, elämänhallintataitojen vahvistamisen näkökulmasta kuin neuropsykiatrisisten henkilöiden tuen tarpeen näkökulmasta. Kirja lisää tietoa adhd:sta, voimaantumisen prosessista kuin eettisestä ja arvostavasta työotteesta. Kirjassa on runsaasti lähteitä lisätiedon etsimistä tukemaan.



Jotta valmennus tuottaisi hyviä tuloksia, valmetajien ja yhteistyöverkostojen tulisi tietää riittävästi neuropsykiatrisista häiriöistä. Se lisää ymmärrystä sekä ihmisen näkemistä ongelmien sijaan. se myös lisää mahdollisuutta yhteisen kielen luomiseen, koska adhd-ihminen tulee vuorovaikutukseen omalla tavallaan. Häntä voisi verrata turistiin vieraassa maassa, jossa kulttuuri ja kieli ovat vieraita. Kaikki meistä tuntee iloisiä sählääjiä, energiapakkausksia, moottoriturpia, sekä laikuuteen ja saamattomuuteen taipuvia ihmisiä. Suomessa elää arvioidusti yli 200000 henkilöä, joiden tarkkaavaisuuden ja toiminnansäätelyissä on ongelmia. Näiden ihmisten todellisuus on rakentunut usein siten, että negatiivista palautetta on tullut niin perheeltä, koulusta kuin työpaikaltakin (jos sellaista on). Tämä palaute on rakentanut heidän käsityksestään itsestään ja omasta osaamisestaan. Ilman hoitoa ja kuntoutusta päihdekäytön, rikollisuuden ja syrjäytymisen riskit kasvavat.



Ohjaukseen ja valmennukseen tulevilla ihmisillä on vaikeuksia jo päivittäisten tehtävien suorittamisessa ja mitä enemmän vastuuta (esim lapsista) tulee, sen haastavammaksi käy hoitamattoman adhd/add henkilön arjen- ja elämänhallinta. Kirjassa kuitenkin elää toivon sanoma. Adhd ei ole peikko, joka pitää häätää - vaan siinä piilee myös yhteiskunnan kannalta eteenpäinvieviä ja rakentavia ominaisuuksia. Adhd-henkilö on energinen, katsoo asioita uteliaasti innovatiivisista näkökulmista ja on loistava innostaja. Kun ihminen saa uusia näkökulmia, uskoa omiin voimavaroihinsa ja kykyihinsä sekä oppii pilkkomaan tavoitteita pienemmiksi mahdollisiksi askeliksi, elämässä vahvistuu myönteinen tarina - ongelmista huolimatta.



Valmennuksen tavoitteena on alkaa kääntää ihmisen tarinaa itsestään ja omista taidoistaan ja tulevaisuudestaan. Valmennus toimii osana neuropsykiatrista kuntoutusta, jonka kokonaisvaltainen tavoite on ttukea ihmistä hyväksymään itsensä ja alkaa etsiä uusia vaihtoehtosia rakentavia toimintamalleja. Ja tehdä se sovinnossa ympäristön kanssa. Valmentajan tehtävänä on inspiroida asiakasta muutokseen. Valmentajan roolim liikkuu tasavertaisuuden, asiantuntijuuden ja avoimen tilan (nk. tyhjä pää) välillä joustavasti. Valmentaja työskentelee aktiivisesti myös suhteessa henkilön muuhun verkostoon nähden mm. varmistaen tiedon kulkua ja samansuuntaisia tavoitteita. Toki eteen tuklee tilanteista, jossa valmennus ei ole oikea-aikaista- eikä valmentaja voi auttaa asiakasta. Tavoitteena on kuitennkin päästä nk tosiasiakassuhteeseen, jossa asiakas ja valmentaja ovat yhdessä määritelleet hoidon ja tapaamisten tavoitteet. Asiakas on aktiivinen ja motivoitunut.

Kirja tarjoaa erilaisia lähestymistapoja valmennukseen ja hyvän asiakassuhteen syntymiseen. Olenniasessa roolissa on kuuntelu sekä avoimet kysymykset. Kun asiakas tuntee tulleensa kuulluksi ja puhuneensa olennaisista asioista, on mahdollista alkaa kääntää ongelmapuhetta tavoitepuheeksi. Kielellä on suuri merkitys. Asiakas on asiantuntija ja kieli, jota hän käyttää, on tiedostettava. Valmentaja on aidosti kiinnostunut asiakkaasta ja valmennuksessa keskitytään taitoihin ja kykyihin. Tämä ote ei estä puhumasta vaikeuskista ja ongelmista, koska negatiiviset asiat ovat yhtä totta. Ongelmat tuovat realismia valmennukseen ja auttaa näkemään sen, mitkä niistä ovat käännettävissä tavoitteiksi ja mihin ongelmiin voidaan vaikuttaa esim suhdetta muutettaessa (hyväksyminen). Elämässä tapahtuu paljon erilaisia asioita, ja se mihin huomiota kiinnittää kasvaa ja vahvistuu. Valmennuksessa on tärkeää määritellä se tavoite, jota kohti edetään. Tavoite saa muuttua matkan varrella, mutta sen pitää olla selkeä kummallekin osapuolelle. Kirjassa avataan myös ryhmävalmennuksen ja vertaistuen etuja.

Kirjassa avataan erilaisia menetelmiä kuten tarinallisuuden hyödyntämistä, arvostavaa haastattelua (appreciative inquiry), palautteen antoa (hampurilaismalli), omien oppimistyylien tiedostamista sekä mm keinoja sosiaalisten suhteiden luomiseen.

Kirja toimii hyvänä käsikirjana asiakassuhteiden ohjaamiseen ja oman valmennusosaamisen vahvistamiseen. Suosittelen lämpimästi!

odotuksilla on merkitystä (ajatuksia Suzanne segerstomin artikkeleista ’90 studies optimism and the immune system)

Sattuipa silmiin yhdysvaltalaisen tutkijan Suzanne Segerstomin kirjoituksia toiveikkuudesta ja sen yhteydestä terveyteen. Onnellisuus on tunne, optimismi taas uskoa siihen, että tulevaisuudesta selviää ja että siellä on odotettavissa hyviä asioita. Optimisimi on siis asenne ja vakaampi kuin vaihteleva onnellisuuden tunne. Kyse on Segerstomin mukaan siitä, mihin kiinnitämme tietoisesti huomiota. Optimistisesti omaan kompetenssiinsa suhtautuvan jokainen onnistuminen lisää toiveikkuutta seuraavaan onnistumiseen. Kyse on siis myönteisestä kehästä.

Segerstrom kertoo optimismin eduista ja periaatteista suhteessa terveyteen. Myönteisyys suojaa stressiltä. Segerstrom tutki ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelijoita 16 vuoden ajan. Hän loi tutkimuksessaan mittariston, jonka perusteella hän mittasi opiskelijoiden optimismia. Kun optimismitaso nousi pisteen verran asteikolla, vastustuskyky kokeessa annettuhin viruksia kohtaan nousi 20 prosenttia. Ahdistus ja muut negatiiviset tunteet vaikuttavat elimistöön haitallisesti, ja optimistinen asenne näyttäisi Segerstromin mukaan suojaavan näiltä haitallisilta vaikutuksilta.

Segerstomin mukaan myönteisyys näkyy tekemisen tasolla siten, että toiveikkaasti tulevaisuuteen suhtautuva ihminen elää terveellisemmin, sairastuessaan toiveikkuus tulevaisuutta kohtaan lisäisi myös sitoutumista omaan hoitoon.

Segerstromin tutkimus näyttäisi tukevan vanhaa suomalaiusta sanalaskua, että nauru pidentää ikää. Optimisti elää keskimäärin noin 10 vuotta pidempään kuin pessimisti.

ratkaiskeskeistä valmennusta valmentamassa

Oli huikea aamupäivä kollegoitteni kanssa, kun syvennyimme ratkaisukeskeiseen ajattelutapaan ja pohdimme myös, mitä se valmennustyö tarkoittaa. Pidimme valmentajien kesken yhteisen tutkimushetken teeman parissa, ja teimme erityyppisiä harjoituksia ratkaisu- ja voimavarakeskeisiä mentelmiä soveltaen.

Aloittelimme kiitollisuusteemalla, tutkien aamun onnistumisia ja pieniä hyviä hetkiä. Huomiomme kohde on todellisuuttamme, ja mihin kiinntämme huomiotamme kasvaa ja vahvistuu. Sen lisäksi pohdimme, ketkä kaikki olivat olleet mukana näissä aamun hetkissä eli kenen kanssa konstruioimme todellisuuttamme ja millaisia keinoja meillä siinä oli käytössä.

Koska olin nk. vetovastuussa, availin omia motiivejani käyttää tällaisia työmenetelmiä, ja sitä millaisia kokemuksia asiakastyössä ja työyhteisöissä olin näistä saanut. Tuoeimpia esimerkkejä löytyi juuri valmistuneista opiskelijoista ja niistä prosesseista, joita kollegani kanssa olimme yhdessä opiskelijoiden kanssa onnistuneet tuottaa. Kukoistavia ja osaavia nuoria, ja jotka näkevät itsessään osaamista ja vahvuuksia! Työn tavoitteilla on merkitystä.

Teimme onnistumisen tutkimisen haastattelun, jossa pareittain tutkimme asiakaskeissejä. Tästä harjoituksesta löytyi paljon keskusteltavaa. Vaikka olen aiemmin pitänyt aiheesta koulutuksia, olen aina yhtä äimän käkenä siitä, kuinka hienoja tarinoita ja kuinka hienosti ihmiset osaavat nostaa toisistaan osaamista, onnistumista ja vahvistaa niitä hienoja hetkiä ja tehdä jotain olennaista näkyväksi. Totesimme, kuinka hieno ja arvostava tapa tällainen haastattelu on pysähtyä kuulemaan ja tulla kuulluksi!

Lopuksi lyhyiden teoriaosuuksien ja arvostavan työotteen tausta-olettamuksien kautta lähdimme narratiivisemmille poluille hahmottamaan kieltä, jota käytämme kertoessamme tarinaamme itsestämme työntekijöinä, ja siitä miten se vaikuttaa itseemme, työyhteisöön ja asiakkaisiimme.

Olen iloinen, että saan työskennellä näin hienojen ihmisten kanssa. Ja siitä miten erilaisista tarinoista ja näkökulmista voi oppia!

Kukoistuksen opit à la Seligman

Innostuneena ahmin positiivisen psykologian isän Martin Seligmanin tuoreen Flourish kirjan. Paitsi uuden hyvinvointi (well-being) kehikon positiiviselle psykologialle, opus sisälsi myös münchausenilaisia tarinoita amerikkalaisen sankari psykologin elämästä, tutkimuksesta ja valtavista muutoshankkeista, mm. USAn armeijan kouluttamisessa hyvinvoivaksi. Seligman esittää yksilön kukoistusta positiivisen psykologian päämääräksi ja mittaa sitä viidellä eri muuttujalla: positiivisilla emootioilla, sitoutumisella, merkityksen kokemisella, positiivisilla ihmissuhteilla ja saavuttamisella. Näistä kolme viimeistä sitovat yksilöllisen hyvinvoinnin jo yksilöä laajemman yhteisön ja kulttuurin vuorovaikutukseen. Niinpä Seligman on ottanut aimo harppauksen aiemmasta onnellisuusteoriastaan, jossa onni oli pikemminkin yksilön subjektiivisen hyvänolon mittari. Tästä huolimatta Seligmanin lähestymistapa on erittäin yksilökeskeinen ja hän pyrkii auttamaan yksilöitä (tosin koulutuksen ja ryhmän tuella) löytämään omat vahvuutensa ja kasvattamaan niitä.

Parasta lähestymistavassa on sen umpiposituuvisuus. Seligmanin tutkimustulokset ja koulujen ja armeijan (ja yksilöiden) valmennushankkeet ovat vaikuttavia. Ihmiset voivat oppia itsesäätely- ja muita taitoja, jotka selvästi parantavat heidän koettua elämänlaatuaan ja tyytyväisyyttään. Kirjaa lukiessa tulee mieleen, että psykologisettaidot pitäisi saada osaksi meidänkin kouluopetusta. Oppisimmepa puhumaan vahvuuksista, kehittämään niitä ja arvostamaan niitä myös muissa ihmisissä. Suomalaiseen kulttuuriin soisi paljon enemmän kukoistusta!